torstai 22. joulukuuta 2011

Joulutervehdys


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Uusissa maisemissa


Ensin täytyy mainostaa Ilonan menestyminen KAER-kokeessa. Siitä erillinen postaus alla.
Blogin hiljaiselon syynä ovat olleet monenlaiset kiireet. Muutimme ”uuteen” kotiin Lumijoelle lokakuun lopussa. Nyt asustelemme toistaiseksi sukulaisten omistuksessa olevassa vanhassa rintamamiestalossa kunnes löydämme oman kodin. Hakusessa olisi pieni pirtti haja-asutusalueelta, mieluiten Oulun eteläpuolelta. Onni oli muuttohässäkän aikana hoidossa vanhempieni luona. Haimme sen kotiin kun olimme saaneet muuton valmiiksi ja koiratarhat siirrettyä uuteen majapaikkaan. Kaikki koirat ovat sopeutuneet hyvin ja mukavia ulkoilureittejä olemme jo löytäneet.

Harrastusrintamalla olemme olleet vaihtelevan aktiivisia. Onnille on tehty verijälkiä syksyn mittaan ja siitä harrastuksesta ukko tuntuu tykkäävän. Agilityssä olen käynyt Myyn kanssa ja se onkin hauskaa se! Muuttohässäkkä sotki hieman linnunpyyntiä ja kauden lopussa ehdimme metsään vain harvakseltaan. Hyvä maku ja pakastimen täytettä syksystä kuitenkin jäi, sillä viimeisenä viikonloppuna kun kävimme Kuusamossa jahdissa maastossa oli paljon lintuja ja Ilonan seisonnasta ammuttiin teeri, koppelo ja riekko. Yhtään tyhjää seisontaa Ilona ei tehnyt. Myykin pääsi välillä hakuun, mutta touhotti omiaan eikä löytänyt lintuja, ainakaan meidän nähden. Pellolla Myy seisoo tuoreita hajuja, joten ehkäpä seisominen pikku hiljaa siirtyisi linnun kohtaamiseenkin. Positiivista on, että Myy ei lähde linnun perään jos se siihen törmää, vaan jää ihmettelemään paikoilleen. Lumijoella on paremmat mahdollisuudet päästä pellolle fasaaneilla treenaamaan, joten Myykin saanee mahdollisuuksia näyttää taipumuksensa. Eipä Ilonakaan vielä tuon ikäisenä seisonut lintuja, joten toivoa vielä on.




Myy on saanut huomattavasti lisää massaa, olematta kuitenkaan liian lihava. Onnikin on vaihtanut värinsä ruskeasta takaisin mustaan ja kasvattanut ihan kivasti karvaa. Tuskin Onni kuitenkaan koskaan tulee olemaan niin tuuheaturkkinen möhkäle kuin monet muut slk-urokset.

Tässäpä tänään otetut pönötyskuvat kaikista:




Myy näyttää tuossa ihan kulkukoiralta :) Yleensä häntä viuhtoo koko ajan, mutta sitten kun käsket sen seisomaan paikoillaan niin tietty häntä koipien välissä... Laitetaanpa tähän vielä kuva vähän luonnollisemmasta asennosta, otettu lokakuussa:


Ilonalle menestystä KAER-kokeessa

12.-13.11.11 kaksipäiväisessä Oulun Kanakoirakerhon KAER-kokeessa Juha ja Ilona saavuttivat tuloksen AVO1 87 pistettä. Tuomarina oli Jukka Rohkimainen ja tällainen oli tuomarin eräkertomus:

Haku: Hienoa yläpäistä, tuulta käyttävää, maaston peittävää hakua. Yhteistyö hienoa. Johtaa 2x riistalle. Rasitteena pyörivässä tuulessa 1 törmäys lintuun. Riistatyöt: Ensimmäisessä koiraa lähestyttäessä riekko karkottuu. Koira ammuttaessa rauhallinen. Pieni tarkennus, uusi seisonta johon hyvä nosto. Rauhallinen ammuttaessa. Tähän kaikkeen meni aikaa noin 15 sekuntia. Toinen riistatyö: Koira nähtiin seisomassa ja koiraa lähestyttäessä riekko karkkoaa. Rauhallinen ammuttaessa. Kylmän linnun nouto moitteeton suoritus.
Pisteet: Haku 4 (vauhti 4, tekniikka 4, vainuamistapa 5, törmäykset ja väliinjätöt 1). Riistatyö 4 (seisontaherkkyys 3, eteneminen 5, käyttäytyminen riistan karkottuessa 5, seisontoja riistalle 2). Nouto 5 (halukkuus 5). Yhteistyö 3. Metsästyshalu 5. Vesityö 5.
Huom. Näissä korkeimmat pisteet eivät aina tarkoita parasta suoritusta.

Ilona nousi siis voittajaluokkaan ja nyt on edessä siellä vaativien taitojen opettelu kuten esimerkiksi tiedottaminen ja jälkityö.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Metsästystä ja Ilonan KAER-koe



Ilona kävi ensimmäisissä KAER-kokeissa Torniossa 17.9. Koe alkoi aamulla puoli kahdeksan aikaan ja loppui illalla kahdeksalta eli oli melko pitkä rupeama. Toki koko ajan Ilona ei metsässä ravannut vaan kokeeseen osallistui viisi koiraa, joista yksi oli vuorollaan haussa 20 min ajan tuomarin silmien alla muiden seuratessa jälkijoukoissa. Tällaisia 20 min pätkiä otetaan käsittääkseni sitten niin kauan että koiralle on saatu tarpeeksi mahdollisuuksia osoittaa kykynsä. Kokeet pyritään järjestämään aina sellaisessa maastossa, jossa tiedetään olevan riistaa, mutta siitä huolimatta lintujen löytyminen kokeen aikana ei ole kirkossa kuulutettu. Lisää KAER-kokeista löytyy täältä

Koe oli hyvä ja opettavainen kokemus erityisesti isännälle :) Tuuliolot varsinkin kokeen alussa olivat olleet hankalat ja Ilona oli törmäillyt lintuihin eikä ollut saanut seisontoja muuten kuin jänikselle. Päivän edetessä Ilona oli kuitenkin tehnyt hyvän riistatyön riekoille ja tulokseksi saatiin AVO3 pisteillä 52. Tämä taisikin olla Saunapihan I-pentueen ensimmäinen esiintyminen avoimessa luokassa, tästä on hyvä jatkaa ;)

Pisteet osa-alueittain haku 2, tiedotus 0, riistatyö 1, nouto 4, vesityö 5

Tuomarin eräkertomus: Vaikeissa ajoittain tuulettomissa olosuhteissa koiran haku takelteli. Sen hakualueelta nähdään koppelon lähtevän ja koira törmää sivutuuleen kuljettaessa metsoon ja koppeloon. Koira tulee päivän viimeisessä hakuvuorossa ohjaajan luokse sen näköisenä että sillä on lintu. Mentäessä koiran perässä pitkähkön matkan se nähdään seisomassa. Koiralle annetaan etenemiskäsky ja se etenee reippaasti. Paremminkin eteneminen on rajua ja riekko lähtee. Ammuttaessa koira on levoton, mutta pysyy paikoillaan. Tuomarina oli Juhani Talsta.

Kanalintujen metsästyskausi alkoi siis 10.9. Ensimmäisen viikon olimme jahdissa Pohjois-Karjalassa. Minä tosin pääsin metsään vain ensimmäisenä päivänä, sillä flunssa iski ja pakotti minut pysymään sisätiloissa. Kovin antoisa ei tuo ensimmäinen viikko ollut, sillä lintuja löytyi yllättävän vähän ja nekin jotka löytyivät olivat arkoja yksittäisiä lintuja, eivät poikueita. Muutaman riistatyön Ilona teki ja yksi teeri saatiin saaliiksi. Sorsajahti olikin tuloksekkaampaa ja Puntti-tolleri sai noutotehtäviä parina iltana. Ilona sai levähtää illat. Metsästyskaudella seisojan palautumisesta on kyllä huolehdittava hyvin, että se jaksaa seuraavana päivänä taas juosta tehokkaasti. Päivän rupeamien jälkeen Ippe puettiinkin Back on trackin loimeen, hierottiin ja ruokittiin hyvin. Ja mukavasti tyttö jaksoikin juosta neljänä peräkkäisenä päivänä.

Myystä ei ollut oikein apua tuolla reissulla. Ensimmäisenä päivänä se oli mukana jahdissa ja haku oli reipasta, mutta Myy sai sen päivän aikana vesihännän, josta toipuessa meni muutama päivä. Liekö se niin innoissaan heiluttanut häntäänsä juostessaan metsässä vai kenties hiukan palelluttanut itsensä iltalenkillä kun se sai juosta märässä rantapusikossa, ken tietää. Vesihäntähän on rasitusvamma, joka voi syntyä innokkaasta hännän heiluttamisesta, tai siitä jos vaikka toinen koira riippuu hännässä kiinni leikin tiimellyksessä tms. Yleisin syy lienee kylmyys. Moni koira sorsapassissa istuessaan palelluttaa itsensä (tai häntänsä) käytyään uimassa ja joutuessaan sen jälkeen istumaan liikkumatta viileässä kelissä passissa. Onneksi kyseessä oli vesihäntä sillä luulin jo Myyn suolistovaivojen uusiutuvan taas, kun se illalla ja yöllä vaikutti kipeältä ja yritti oksentaa tuloksetta pari kertaa yön aikana. Aamulla onneksi huomasin, että olihan se puklauttanutkin jotain, nimittäin lasten sorminuken! Vaikka kuinka olimme yrittäneet kerätä Kalle-pojan leluja pois sitä mukaa kun Kalle niitä leikkiessään jälkeensä jätti oli Myy ehtinyt löytää tuollaisen aarteen. Nukke esitti toki ankkaa, mikä sopii lintukoiralle… Yhden päivän ajan Myy oli selvästi kipeä eikä heilutellut häntäänsä. Myy pidettiinkin pari päivää lämpimässä sisätiloissa ja tämäkin vaiva meni pikku hiljaa ohi.

Vesihäntäprobleeman mentyä ohi on Myykin saanut harjoitella metsässä. Muutamia lyhyitä seisontoja se on esittänyt, mutta yleensä se vain törmäilee lintuihin. Se ei vielä malta seisoa kovin pitkään vaan lähtee hiippailemaan eteenpäin ja ajaa linnun lentoon. Onneksi se ei lähde linnun perään, yleensä. Yksi teeri Myylle on pudotettua edellisen kaltaisesta tilanteesta. Eli paljon harjoitusta ja kokemusta Mykkyri vielä tarvitsee. Innostusta ja kiinnostusta lintuja kohtaan kuitenkin riittää ja ihan mukavaa hakua se esittää.

Myyllä alkoi ensimmäinen juoksu viikko sitten 19.9. eli nuorten seisojien tärkein tapahtuma Junkkari jäi nyt sitten meiltä välistä. Sen sijaan Myy ja Ippe matkasivat isännän kanssa Kuusamoon viikonlopuksi. Reissu olikin tuloksekas ja Ilonalle pudotettiin 2 metsoa, teeri ja riekko. Junkkarissa Sasarnon pentuja oli ollut kuusi, joista ulkomuotokatselmuksessa parhaiten menestyi Tessa ollen PN4. Peltokokeessa ainoastaan Jenkki sai tuloksen, NUO2, muiden kerätessä rutkasti oppia ja kokemusta. Onnea Tessalle ja Jenkille omistajineen!

Meidän koirat ovat nyt kuukauden ajan syöneet raakaruokaa höystettynä satunnaisesti puurolla. Varsinkin Onnissa on muutos jo nyt nähtävissä, turkki on tummentunut ja kasvanut selvästi ja muutenkin ukko on vankistunut ja vaikuttaa lihaksikkaammalta eikä suinkaan lihavammalta. Masut ovat kaikilla toimineet hyvin. Lihaisina luina koirat ovat syöneet broilerin siipiä ja kauloja. Myylle ne annetaan valmiiksi jauhettuina. Tarkoitus olisi Onnille ja Ipelle tarjota jatkossa myös muita luita, jotka auttaisivat broiskun luita paremmin hammaskiven ehkäisyssä. Ilona pääsi jo maistelemaan metson kaulaa ja lisää tätä herkkua on luvassa jos se jatkaa hyviä esityksiään metsässä :)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Syyskuun synttärisankarit

Onni 3-vuotta 14.9.
Myy 1-vuotta 3.9.
Onnea höperöt!

torstai 15. syyskuuta 2011

Hossa

Viimein on aikaa ladata muutama kuva elokuun lopussa tehdyltä Hossan viikonloppuvaellukselta. Reissu oli oikein mukava ja tarkempi matkakertomus ja lisää kuvia löytyy kaverin blogista. Onni oli oikein mukava kaveri myös tällaisella reissulla ja olisikin tarkoitus seuraavaksi suunnata vaeltamaan suomenlapinkoiran kanssa Suomen Lappiin :) Kiitos Emmalle seurasta!

tiistai 30. elokuuta 2011

Toipilaita

Teimme onnistuneen vaellusreissun Hossaan. Onni oli oikein reipas vaelluskaveri ja käyttäytyi siivosti. Tästä reissusta kerron kuitenkin enemmän myöhemmin, kuvien kera.

Meillä on taas ollut sairastuvalla vilskettä… Viikko sitten la-su yönä Myy alkoi taas valittamaan vatsaansa, yritti oksentaa ja oli vaisu. Oireet siis hyvin samanlaiset kuin juhannuksen tienoilla, jolloin se piti leikata suolitukoksen vuoksi. Varhain su aamuna lähdettiin Myyn kanssa Ouluun päivystävän eläinlääkärin vastaanotolle. Röntgenkuvassa ei kuitenkaan näkynyt suolitukosta. Koiralle annettiin lääkitys ja toivottiin suoliston alkavat toimimaan tai sen sinnittelevän maanantaihin, jolloin eläinlääkärit olisivat taas normaalisti töissä. Iltapäivällä kuitenkin huomasimme Myyn vatsan laajenevan ja aloimme pelätä mahalaukun kiertymää. Soitto taas eläinlääkärille Ouluun, joka ilmoitti ettei pysty leikkaamaan koiraa ja neuvoi kyselemään muista kunnista josko jossain olisi leikkausmahdollisuus. Vihdoin Kokkolassa päivystävä yksityinen klinikka ilmoitti, että voimme tulla ja mielellään mahdollisimman nopeasti, sillä mahalaukun kiertymä on todella vakava juttu ja vaatii nopeaa hoitoa. Meidän mielestä on todella käsittämätöntä, että Oulun kokoisessa kaupungissa päivystää sellainen henkilö, joka ei syystä tai toisesta pysty leikkausta tekemään. Edellinen suolitukoksen aiheuttama lääkärikäynti oli arki-iltana ja silloin päivystyksessä oli ammattitaitoista henkilökuntaa ja toiminta sen mukaista.

Kokkolaan saavuttuamme eläinlääkäri tutki Myyn päällisin puolin ja helpotukseksemme totesi, ettei kiertymästä ole kysymys. Myy oli kuitenkin leikattava, sillä mahalaukku oli selvästi laajentunut. Leikkaus meni ok. Varsinaista suolitukosta ei löytynyt. Ruokatorven ja mahalaukun yhtymäkohdassa oli ollut muutama heinä, liekö se estänyt oksentamisen. Lääkäri oli sitä mieltä, että tämä rakenne on Myyllä normaalia kapeampi ja siihen olisi mahdollista tehdä laajennus. Myylle oli tehty vatsahuuhtelu ja lääkäri konkreettisesti näytti meille mitä Myyn vatsassa oli ollut. Siellä oli paaaljon vettä, sekä kuivamuonaa. Suoliston loppuosa oli kovin tulehtunut. Lääkäri oli sitä mieltä, että Myyllä on herkkä suolisto eikä kuivamuona ole sille sopivaa ruokaa. Hän suositteli nappuloiden tilalle hyvin sulavaa lihaa sekä kasviksia ja puuroa.

Leikkauksesta Myy on toipunut nopeammin kuin edellisellä kerralla. Tähän asti se on syönyt suolistoleikkauksesta toipuvalle tarkoitettua purkkiruokaa, joka nyt pikku hiljaa vaihdetaan raakaravintoon höystettynä Yrjölän puurolla silloin tällöin. Aloitetaan broilerin lihoista ja kasviksista ja katsotaan mikä muu voisi tytölle sopia. Onni ja Ilona ovatkin syöneet nyt puoli viikkoa itse tehtyä ruokaa ja muutoksia entiseen alkaa olla näkyvissä. Koirat eivät enää juo vettä lähes ollenkaan vaan saavat tarvitsemansa nesteen ravinnosta. Samoin kakan määrä on vähentynyt selvästi. Ja ruoka maistuu!

Noin viikon päästä leikkauksesta huomasimme, että Myylle oli noussut leikkaushaavan kohdalle ihon alle ison kananmunan kokoinen hyytelömäinen nestepatti. Se oli lankareaktio, jossa Myyn elimistö pyrkii puolustautumaan vierasta ompelulankaa vastaan erittämällä imunestettä ompeleiden ympärille. Kävimme näyttämässä pattia eläinlääkärille Oulussa, koska patti olisi voinut olla myös tyrä tai sidekudoskertymää. Alun perin patille ei ollut tarkoitus tehdä mitään, se olisi todennäköisesti itsestään hävinnyt ompeleiden sulaessa, mutta kun lääkäri samalla poisti pari tikkiä Myyn vatsasta patin sisältämä kudosneste valahti tikin kohdalla ulos. Tämä lääkäri oli muuten sitä mieltä, että jos Myyllä on ruokatorvessa ahtaumaa, Myy olisi oireillut aiemmin pulauttelemalla ja oksentamalla ruokaansa. Tiedä sitten mikä Mykkerön elimistössä on tilanne, toivotaan, että uusi ruokavalio toimii ja kolmatta leikkausta ei koskaan tule.

Ettei elämä meillä olisi ollut jo yhtä koirapotilaan hoitamista saimme samaan syssyyn myös toisen potilaan. Ilona nimittäin oli saanut pistohaavan silmäänsä metsässä juostessaan. Sitä piti käyttää lääkärissä pariinkin otteeseen. Onneksi silmiin erikoistunut eläinlääkäri totesi lopulta, ettei pistosta jää pysyviä vaurioita silmään. Silmä ehti kovasti tulehtua, mutta on nyt jo rauhoittunut.

Minä niin toivon, että eläinlääkärikäynnit olisivat tässä nyt vähäksi aikaa... Tuntisin itseni varmaan todella epäonnistuneeksi koiranomistajaksi jos myös Onni sairastelisi jatkuvasti. No, eihän näille oikeasti kai mitään voi, huonoa tuuria vaan.

tiistai 16. elokuuta 2011

Metsästyskausi alkoi

Metsästyskausi on nyt sitten alkanut kyyhkyjahdin merkeissä. Ilona ja Myy ovat molemmat päässeet isännän mukaan ja lähes joka kerta sieltä on tirpusia tullutkin kotiin asti. Ilona lähes vauhkoontuu, kun huomaa isännän pukevan metsästyspukua päälle ja ottavan aseen esille :D Myy on päässyt yhden kerran mukaan jahtiin. Arvelin, että se ei malta olla paikoillaan saati hiljaa, mutta hyvin se olikin käyttäytynyt. Liekö syy ollut se, että lähtivät jahtiin neljältä aamulla. Pikku koira on varmasti ollut vielä puoliunessa! Laukauksista Myy ei ollut välittänyt lainkaan. Myy pääsi myös eka kerran noutamaan lämpimän linnun ja sekin oli mennyt hyvin. Siitä se Pikku-Myyn elämä metsästyskoirana lähtee!

Onnille ja Ilonalle tehtiin verijäljet viime sunnuntaina. Onni jäljesti ihan hyvin. Alussa hieman harhaili välillä, mutta sitten löytyi veturivaihde päälle. Joku oli varmasti käynyt ottamassa merkkejä pois jäljen keskiosilta. Olin varma että Onni ei ole jäljellä ja jo vedin sitä sivummalle missä luulin jäljen olevan, mutta kun taas pääsimme "kartalle" ja merkkejä taas löytyi, kävi ilmi, että Onni olikin ollut jäljellä. Emännällä on siis vielä opettelemista koiran lukemisessa. Pitäisi vaan luottaa koiraan enemmän. Jälki vanheni noin 18 h ja oli noin 800 m pitkä. Kaatona oli jäniksen poikanen, joka jäi edellisenä aamuna klo neljän aikaan pihassamme koirien hampaisiin. Kuka koirista liene sen tappanut, mutta Myy sen Juhalle toi ylpeänä, kun Juha kutsui koirat sisään lähtiessään kyyhkyjahtiin... Ilonan jäljestys ei mennyt niin hyvin kuin Onnilla, se kyllä välillä oli jäljellä, mutta usein sen nenä nousi kohti muita hajuja. Pikkulinnut ym. olisivat kiinnostaneet kovasti. Ippe on tottunut vähän vauhdikkaampaan menoon metsässä :)

Lauantaina kävimme Emman, Tiian ja koirien kanssa metsälenkillä. Onnin mielestä Saiva oli edelleen yhtä ihana kuin joskus vuosi sitten, kun viimeksi nähtiin. Onneksi lämmin sää vähän kesytti romeon lähentely-yritykset. Tiia otti koirista kuvia, niitä löytyy täältä.

Viime viikolla agilityssä teimme kyllä pohjanoteeraukset. En saanut Onnia keskittymään yhtään ja se karkaili ja touhusi aivan omiaan... Liekö ollut syynä se, ettei meillä ollut autoa, jossa Onni normaalisti viettää taukonsa, vai se, että ryhmässä oli uusia koiria, tiedä häntä. Tänään on taas treenit, saapa nähdä mitä tapahtuu. Myyn alkeiskurssi loppui ja onneksi jatkoa on luvassa. Myy on hauska treenikaveri. Se hyppii ja pomppii neljällä jalalla miten sattuu eikä koordinaatio ole vielä ihan hanskassa. Ja pirun nopeakin se on, huoh... Mukavaa meillä ainakin on ollut!

maanantai 8. elokuuta 2011

Verijälkeä ja vesitöitä

Lomalta on palattu takaisin arkirutiineihin. Meidän lauma vietti lyhyehkön lomansa lähinnä mökkeilemällä. Sää Pohjois-Karjalassa oli vähän liiankin lämmin. Onneksi mökissä oli ilmalämpöpumppu ja järvivesi viilensi ainakin hetkellisesti. Myykin hoksasi reissun aikana uimisen ilon ja siitä kehkeytyikin melkoinen vesipeto! Onnikin kahlaili reippaasti rantavedessä, mutta uimasille asti se ei halunnut tulla. Meillä oli tarkoitus käydä agikentällä loman aikana, mutta kuumuus vei tällä kertaa voiton ja taukoa agista on tullut.

Onni sai ensimmäisen kosketuksen verijäljen maailmaan. Vedimme Onnille noin 300 metrin pituisen jäljen, joka vanheni noin 15 tuntia. Jäljellä oli kaksi makausta, joista jälki kääntyi 90 asteen verran. Jäljen päässä kaatona oli ehta hirven sorkka. Lähdin Onnin kanssa jäljestämään ilman suuria odotuksia, en ollut varma kiinnostaisiko jäljestys ukkoa ollenkaan. Mutta sehän menikin todella hyvin! Onnilla oli mielessä vain ja ainoastaan jälki. Alussa se välillä ajautui hieman jäljestä sivuun ja jäi miettimään mitäs nyt, mutta ilman kehotuksia se itse palasi jäljelle. Viimeisen puolikkaan se menikin kuin pikajuna, hyvä että perässä pysyin. Kaato kiinnosti Onnia kovasti, jopa niin paljon, että seuraavien päivien aikana Onni lähti kielloista huolimatta mökin pihasta katsomaan vieläkö se aarre siellä metsässä on (sorkka oli jo niin moneen kertaan käytetty, että jätettiin se metsään, mikä oli virhetikki). Oli todella mukava nähdä Onni työntouhussa ja varmasti tulemme harrastamaan verijälkeä jatkossakin. Tarkoitus olisi tehdä jäljet myös Myylle ja Ilonalle.

Viime viikolla osallistuimme vesityökokeisiin Ilonan ja Myyn kanssa. Vesityöhän on läpäistävä joka kesä, jotta voi osallistua KAER-kokeisiin. Myy suoritti nuorten luokan vesityön, jossa heitetään lintu veteen, reilun 10 metrin päähän koirasta. Käskystä koira sitten noutaa linnun ohjaajalle. Kokeessa arvostellaan veteenmenohalukkuus, linnun kantaminen, pureskelu ja luovuttaminen. Koiran on mentävä veteen halukkaasti viipymättä, ote linnusta on oltava napakka, eikä lintua saa purra eikä pudottaa. Luovutus tapahtuu ohjaajan pyynnöstä. Myy suoriutui kokeesta hyvin saaden täydet 5 pistettä. Parantamista oli hieman veteenmenossa, mikä voisi olla vähän innokkaampi, sekä otteessa, sillä Myy roikotti tavia siivestä. Nämä eivät kuitenkaan alentaneet kokonaisarvosanaa. Ilona suoritti avoimen luokan vesityön, jossa lintu heitetään kauemmas, noin 40-60m päähän veteen tai vastarannalle koiran näkymättömiin. Samalla ammutaan ilmaan, eikä koira saa lähteä laukauksen kuultuaan vaan vasta käskystä. Kokeessa arvostellaan samat asiat kuin nuorten luokassa ja lisäksi koiran käyttäytyminen ammuttaessa sekä ohjattavuus. Ilonan nouto meni kuin oppikirjasta täysin pistein. Tästä on hyvä jatkaa kohti KAER-kokeita. Myy ja Ilona molemmat on ilmoitettu kahteen kokeeseen. Ilonan sisaruksista myös Siiri ja Iikka ja Myyn sisaruksista Jenkki, Pädi ja Isku ovat tähän mennessä suorittaneet vesityön hyvin tuloksin.

Emma otti Onnista muutaman kuvan, jotka ovat nähtävillä Muston ja Sallin blogista. Meillä on Emman kanssa suunnitelmissa lähteä elokuun lopussa koirien kanssa viikonlopun kestävälle vaellukselle todennäköisesti Hossaan. Jännä nähdä miten yöpyminen teltassa Onnille maistuu. Musto ja Salli ovatkin jo tottuneita telttailijoita ja niistä toinen lähtee reissuun Emman mukaan :)

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Ilonalle menestystä Oulun näyttelyssä



Äsken kotiuduimme Oulun kansainvälisestä näyttelystä ja heti täytyy jakaa ilouutiset blogin lukijoiden kanssa, niin iloinen ja yllättynyt olen Ilonan tuloksesta! Ilona voitti avoimen luokan, oli paras narttu ja vastakkaisen sukupuolen paras kera ensimmäisen sertin ja cacibin! Tuomarina oli romanialainen Anca Giura ja arvostelu oli seuraava (vapaa suomennos):

Kaunis narttu. Hyvin feminiininen, mutta vahva. Hyvin atleettinen. Elegantti joka suhteessa. Vaikuttava pää. Hyvin kehittynyt runko. Vahva luusto. Todella hyvät kulmaukset. Kaunis liike. Hyvä turkki ja väri.

ROP oli ruotsalainen kaksoisvalio Månz ja toiseksi paras narttu Rikurovan Yasmiina. Muita tuloksia en muistakaan.



Onni lähti jo kesäloman viettoon Pohjois-Karjalaan ja minä lähden perässä huomenna. Myy puolestaan on toipunut leikkauksesta todella hyvin ja on nyt isäntänsä mukana Kuusamossa mökkeilemässä. Kuulemma oli nukkunut isännän kainalossa koko viime yön... Alla kolme viikkoa sitten otettu kuva Myy-potilaasta:

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Syö heinää, saa suolitukos

Myy aiheutti meille jännitystä juhannusta edeltävänä keskiviikkona. Töistä kotiin tullessa huomasimme sen olevan tavallista vaisumpi. Tutkiessamme koiraa se aristi kovasti vatsaansa, joka olikin todella jännittynyt. Se myös yritti oksentaa, mitä se oli tehnyt jo aamulla, mutta oli silloin normaali, virkeä itsensä, joten emme osanneet epäillä mitään olevan vialla. Soitimme siis päivystävälle eläinlääkärille ja saimme kehotuksen tulla sinne muutaman tunnin kuluttua. Eläinlääkärillä Myy nukutettiin ja röntgenkuvattiin. Suolessa näytti olevan jokin epämääräinen, huokoinen vieras esine. Koira siis leikkauspöydälle ja me lähdimme kotiin odottamaan koiran kohtaloa ja soittoa eläinlääkäriltä leikkauksen jälkeen. Minä jo valmistauduin pahimpaan ja itkin Mykyrin kohtaloa. Tunnit tuntuivat pitkältä. Leikkaus alkoi klo 21 ja vielä klo 1 aikaan yöllä emme olleet kuulleet Myystä mitään. Soitimmekin lääkärille ja kuulimme leikkauksen juuri loppuneen. Koira oli elossa ja leikkaus mennyt ok. Ohutsuoli oli avattu kahdesta kohtaa. Karkeat ja pitkät heinänkorret olivat kiertyneet köysimäisesti suolessa ja vetäneet suolen myttyyn tukokseksi. Onneksi kuoliota ei ollut ehtinyt muodostua.

Myy on toipunut leikkauksesta hyvin. Se söi tramadolia kipuun sekä kahta antibioottia tulehduksen estoon ja hoitoon. Nyt on enää yksi antibiootti menossa. Haava (30 tikkiä) on ollut todella siisti eikä punoittanut juuri ollenkaan. Onneksi Myy ei yritä nuolla mahaansa, joten se on saanut olla ilman kauluria lukuun ottamatta öitä ja yksinoloaikoja. Ruokana se on saanut turvotettua nappulaa pieniä määriä kerrallaan. Liikunta on tapahtunut hihnassa ja vain arvata saattaa mikä määrä energiaa Myyssä on nyt varastoituna. Eilen se huusi suoraa huutoa, kun ei päässyt mukaan Onnin ja Ilonan painimatsiin. Raasu. No, onneksi tikit otetaan pois todennäköisesti maanantaina. Sitten liikuntaa ei enää tarvitse rajoittaa.

Mielestämme Myy ei ole kova heinänsyöjä. Olin ihan yllättynyt, että heinä oli tukoksen syynä. Ennemminkin olin arvellut syyksi puuta tms. sillä kävyt näyttävät olevan Myyn suurinta herkkua. Toki olemme huomanneet sen napsivan heiniä suuhunsa vauhdista, joskus heinänkorsia vain lepattaa suupielistä ja nähtävästi lienee ne pureksimatta, kun pääsivät tuollaista aiheuttamaan. Mutta Myyn tapana ei siis ole seistä pellolla ja laiduntaa kuin lehmä, niin kuin jotkut koirat tekevät. Täytyy nyt puuttua koirien heinän syöntiin, ettei tällainen pääsisi toistumaan. Eläinlääkärikin totesi, että nurmikkoa saa syödä, se ei aiheuta tällaista vahinkoa, kuin tuo karkea ja pitkä timotei-tai-mikä-lie.

Meidän juhannus meni siis kotona potilasta hoivatessa. Ihanan helppo hoidettava Myy onkin ollut, kauluriinkin tottui nopeasti. Toivottavasti ei tulisi enää mitään takapakkeja eikä yhtään ainoaa uutta vaivaa tälle kesälle. Viime kesä kului Ilonan sairastaessa, tänä kesänä vuorossa oli Myy. Toivottavasti Onni ei ota roolia ensi kesänä vaan porskuttaa edelleen omana itsenään ilman mitään vaivoja! Onneksi koirilla on vakuutukset, muuten olisimme jo vararikossa näiden kanssa. Vaikka eipä sitä ajattele rahaa, silloin kun koira sairastaa. Nopea avun saaminen on tärkeintä.

Ihanat naapurit ovat muuten taivaan lahja! Sanna-naapuri kävi ystävällisesti hakemassa Myylle lääkkeitä apteekista, kun minulla ei ollut autoa käytössä, sekä hoitamassa Myytä parina viime päivänä, kun olin työmatkalla ja kepon oli oltava töissä. Tuhannet kiitokset Sanna!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Helteinen erikoisnäyttely

Olimme Ilonan ja Myyn kanssa SSK:n erikoisnäyttelyssä Lapualla. Alla ensimmäisenä koirien arvostelut ja tulokset, joiden jälkeen hieman matkakertomusta:

Tuomari László Erdös, Unkari



Myy JUN-ERI

Elegantti koira, jolla hyvä luusto. Hieman löysä ja kapea/ahdas etuseisonta. Rinta voisi olla syvempi. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hiukan liian pitkä runko. Hyvä luonne. Kaunis liike.




Ilona AVO-ERI, AVK3, SA

Pitkäjalkainen koira. Kauniit yhdensuuntaiset etu- ja takaraajat. Pää voisi olla elegantimpi. Oikeat kulmaukset?. Kaunis ylä- ja alalinja. Oikein hyvälaatuinen karvapeite. Kaunis Liike.


Matkasimme paikkakunnalle jo perjantai-iltana ja majoituimme Myyn kasvattajan varaamassa mökissä. Onni sai jäädä hoitoon Tupokselle ja näin säästyi helteen ikäviltä puolilta. Ei ole ihan lapinkoiran mieluisin sää tämä tällainen +30 astetta… Kiitos Teija ja Risto Onnin hoidosta!

Onneksi menimme näyttelypaikalle aamulla hyvissä ajoin ja näin saimme koirien häkit varjoon puiden alle. Ensimmäisenä (kahden pennun jälkeen) vuorossa olivat junnu-urokset (yhteensä 24 kpl) ja esitin kehässä Myyn veljen Jenkin (S. Arizona). Jenkki on hieno koira ja oli helppo esittää. Tulokseksi Jenkille ERI. Myös Rexi (S. Aranck) ja Pädi (S. Ardbeg) saivat ERI:n ja Kosto (S. Archard) sai EH:n. Tämä Sasarnon katras on juuri täyttänyt 9 kuukautta ja olivat aika pentumaisen näköisiä verrattuna muihin junnuihin. Sijoituksia kilpailuluokassa ei tullut. Luokan voitti jo aikuisen uroksen mitoissa oleva Rikurovan Yeti, joka lopulta oli myös rotunsa paras. Urosten valioluokassa Myyn isä Arnold sai ERI, SA ja oli PU3.

Junnunartuissa oli 27 koiraa. Myy esiintyi kivasti ja sai tulokseksi ERIn. Jännitimme etukäteen huomauttaako tuomari Myyn purennasta, sillä se saattaa pikaisesti katsottuna näyttää tasapurennalta, mutta on kuitenkin juuri ja juuri leikkaava purenta. Toivottavasti jää tuollaiseksi eikä kasvamisen myötä muutu tasapurennaksi, mikä on siis virheellinen… Huomauttamista purennasta ei onneksi tullut. Myyn siskoista Evita, Tessa, Isku ja Tyyne saivat myös ERI:n. Eli todella hienot tulokset tälle pentueelle ensimmäisestä virallisesta näyttelystä! Myöskään nämä Sasarnon tytöt eivät sijoittuneet kilpailuluokassa, jonka voitti Rikurovan Yasmiina, samasta pentueesta siis kuin paras uros.

Ilona kilpailu avoimessa luokassa, johon oli ilmoitettu 20 koiraa. Ippe esiintyi hienosti häntäänsä heilutellen ja sijoittui ERI:n myötä luokkansa kolmanneksi saaden myös SA:n. Paras narttu-kehässä ei tullut sijoitusta. Ilonan sisko Iita sai myös hienosti ERI:n. Mukava oli tavata ja nähdään taas, Jyrki ja Iita! Avoimen luokan ja parhaan nartun tittelin voitti Vintiläntuuli RC Tuiskutuuli.

Tämä unkarilainen tuomari oli sympaattinen mies, mutta jakeli mielestäni hieman liian paljon erinomaisia arvosanoja. Kuitenkin on erikoisnäyttelystä kyse, niin tuomarilla voisi mielestäni olla tiukempi linja ja arvosanoja voisi antaa laajemmalla skaalalla. Toki olemme tosi mielissämme, että meidän koirat saivat ERI:n :)

Osallistuimme myös Sasarnon kasvattajaryhmään kokoonpanolla Jenkki, Pädi, Tessa ja Myy ja sijoituimme hienosti toiseksi Rikurovan kennelin jälkeen. Kasvattajaryhmiä kehässä oli muistaakseni yhteensä 7, joten todella hieno saavutus! Tuomari piti näitä sisaruksia hieman liian pitkärunkoisina, mutta erittäin tasaisena ryhmänä.

Päivän huipennus oli, kun Arnoldin jälkeläisryhmä (Arno+Jenkki, Pädi, Tessa ja Myy) valittiin kolmen jälkeläisryhmän joukosta rotunsa kauneimmaksi ja lopulta näyttelyn kauneimmaksi jälkeläisryhmäksi! Hienoa oli juosta BIS-kehässä, se on niin harvinaista herkkua missään näyttelyssä puhumattakaan erkkarista! Onnittelut vielä kerran Eijalle ja Taistolle hienosta päivästä! Kuvia löytyy kuvagallerista (linkki oikealla).



Lopuksi täytyy vielä kertoa, että Onnin emä Salla on synnyttänyt viisi narttu- ja kaksi urospentua. Isänä pentueella on Staalon Usvatassu. Vapaana Miskajasmin kennelissä on tällä hetkellä yksi narttupentu.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Hyviä uutisia!

Saimme hyviä uutisia: Ilonan lonkat A/A ja kyynärät 0/0!! Tämä oli hieno uutinen, sillä olimme valmistautuneet huonompiin tuloksiin erityisesti kyynärien osalta, sillä kuvannut eläinlääkäri ei pitänyt kyynäriä aivan puhtaana. Myös Ilonan selkä kuvattiin ja selkä näytti oikein siistiltä. Kyllä nyt kelpaa Ilonan porskuttaa eteenpäin!

Kolme Ilonan sisarusta on tähän mennessä käynyt luustokuvauksissa ja kaikilla lonkat ovat hienosti A/A, kyynäriä ei kaikilta näiltä ole kuvattu. Minä olen sitä mieltä, että kun koira joudutaan rauhoittamaan, samalla voi helposti kuvata myös kyynärät eikä lisäkustannuksiakaan tule kuin muutama kymppi lisää. Monet jättävät kyynärät kuvaamatta sillä syyllä, että rodussa ei yleensä esiinny kyynärongelmia, mutta mistä sen tietää jos ei kuvaa, aika pian voidaan olla siinä tilanteessa, että kyynärät ovatkin huonossa jamassa ko. rodulla! Siinä vaiheessa kun ongelmat näkyvät koiran liikkeessä ontumisena ja epäpuhtauksina, onkin jo liian myöhäistä kokeilla ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä (nivelvalmisteet, liikunnan ja levon rytmittäminen jne). Saksanseisoja on iso ja menevä koira, jonka etupää rasittuu liikkeessä siinä missä takapääkin, ellei enemmän. Olkanivelen ongelmia onkin rodussa jo huomattu, tosin ei niinkään Suomessa vaan muualla Euroopassa.

Ensi viikonloppuna menemme Saksanseisojakerhon erikoisnäyttelyyn Lapualle, jonne on ilmoitettu huimat 98 kk.saksanseisojaa, joukossa 9 Sasarnon AR-pentueen junioria! Myös Ilona on ilmoitettu näytille, toivottavasti tapaamme Ilonankin sukulaisia siellä.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Myyn pentuetapaaminen ja muita kuulumisia


Onpa vierähtänyt pitkä aika sitten edellisen blogipäivityksen! Meidän elämä on ollut ennallaan, koirien kanssa touhutessa. Ohjatut treenit Onnin kanssa ovat olleet tauolla huhtikuusta lähtien. Kotona emme ole erityisesti harjoitelleet mitään toko- tai agijuttuja, olemme keskittyneet luovan tauon pitämiseen, toivottavasti sen hedelmät näkyvät jo ensi viikolla, kun agikurssi taas alkaa ;) Onnin kanssa jatkamme entiseen malliin ja Myyn kanssa menen alkeiskurssille. Saapa nähdä miten meillä menee, ainakin kotipihalla, kun olen Onnin kanssa huvin vuoksi treenannut putkea ja pussia, on Myy ollut mukana aivan innoissaan, putken menee hujauksessa, eikä haittaa vaikka se olisi ihan mutkalla! Pussiin en ole sitä sentään päästänyt, sen aika tulee myöhemmin. Mukavasti Myy ottaa kontaktia ohjaajaan, joten se puoli on ainakin ihan kunnossa. Myyn kanssa aloitamme myös Oulun kanakoirakerhon järjestämän pentukurssin, siellä sitten treenataan asioita metsästysnäkökulmasta. Toki kotona nouto yms. sujuu ihan ok, mutta aina on hyvä päästä kokeneempien oppiin ja erilaisiin ympäristöihin treenaamaan. Onni on toiminut ansiokkaasti emännän personal trainerina juoksulenkeillä, voi sanoa, että ei voisi olla innokkaampaa lenkille lähtijää kuin ukko! Pitäisiköhän ottaa se mukaan Terwamaratonin puolimaratonillekin, en kai minä enää osaa juosta ilman koiraa!

Ilona on käynyt nyt säännöllisesti koirahierojalla ja kylläpä se on tainnut tehdä terää, tuntuu, että koskaan aiemmin sen juoksu ei ole ollut noin lennokasta kuin nyt. Ilonallahan on vieläkin joku jumitus alaselässä, toivottavasti sekin hellittää pian. Ipelle on varattu lonkkakuvaus (ja mahdollisesti kyynärät samalla) ensi viikolla, vähän jännittää miten se menee… Ilonalla on nyt menossa juoksu. Onni on aiemmin päässyt mummolaan hermolomalle juoksun ajaksi, mutta nyt on vakaa aikomus kestää koiran piipittäminen kotona. Ihan rauhallista on vielä ollut, Onnikaan ei ole hötkyillyt turhia. Meillähän on onneksi hyvät tilat koirien eristämiseen toisistaan, joten eiköhän tästä taas selvitä.

Myyn kasvattajat Eija ja Taisto kutsuivat pennut omistajineen yhteiseen vapun viettoon Vehkaniemen perinnepihaan Pohjaslahdelle. Jopa 9 pentua pääsi paikalle ja olihan meillä mukavaa!! Onni ja Ilonakin olivat mukana ja joku laskikin, että paikalla oli yhteensä 19 koiraa. Yhtään tappelua tai muuta eripuraa ei kuitenkaan syntynyt. Pennut ja niiden isä Arno tulevat toimeen kaikkien koirien kanssa. Onnia ja muutamaa muun perheen uroskoiraa emme kuitenkaan päästäneet temmeltämään pihalle yhtä aikaa, jotta sopu säilyi kaikilla.

Kuvia viikonlopulta löytyy Kuvagalleriasta, jonne linkki on oikealla linkkilistan ensimmäisenä. Parin päivän aikana harjoittelimme mm. tottelevaisuutta, hakua, käyttäytymistä riistalla (viiriäisillä ja heittohäkin kanssa ”riekolla”), noudon alkeita sekä näyttelyjuttuja. Myy toimi kaikissa harjoitteissa ihan kivasti, tottelevaisuus on hyvällä mallilla ja koira pysyi käsissä. Viiriäisetkin näytti kiinnostavan pikku koiraa kovasti eli nenä toiminee sittenkin (isäntä jo ehti epäillä ettei Myytä kiinnosta muut kuin risut ja männynkävyt metsässä, heh). Kiva oli seurata muiden koirakoiden tekemisiä, monta uutta asiaa voi oppia silläkin tavalla. Parasta antia oli uusiin ihmisiin ja koiriin tutustuminen. Lähes samalla porukalla osallistumme kesäkuussa Lapuan erikoisnäyttelyyn ja eiköhän syyskuun Junkkarissakin nähdä samat ihmiset ja koirat!

Vielä täytyy onnitella Onnin siskoa Ruskaa valioitumisesta, nyt Ruska on Suomen ja Viron muotovalio!! Samoin onnittelut Ilonan siskolle Iinalle sertistä ja VSP:sta Lappeenrannan kv:ssa!

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Ilona ja Myy poseeraa

Myy 6kk iässä 5.3.2011



Ilona 5.3.2011

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Maaliskuun kuulumiset

Koirilla oli ihmettelemistä, kun Kalle 10kk oli kyläilemässä. Hienosti koirat osasivat olla vauvan kanssa.






Ilonaa ja Myytä väsytti Kallen kanssa leikkiminen.
href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEixrZSMIpog7Zmbq51H6ZCvv8z_3P-7qB_X61o6T6XUQBH_o3aQKM_gj9vvj-K33gs0xDNhg8K_pmfBsaCGWRcLwYVLAoDUvuQQCSlkEB1BC7DeB8bUljanKnhTTTuCdtnEmvHhi-3FNbY/s1600/IMG_4936.JPG">
Edellisestä postauksesta on kulunut kuukausi, joten on aika päivitellä kuulumisia. Onnin ja minun agilitytreenit eivät aina ole olleet niin onnistuneita kuin edellisessä päivityksessä olleessa videossa. Liekö minun keskittymiseni toisinaan heikompaa, kun ukko on rallatellut omiaan. Eräässäkin treenissä se aivan villintyi ja halusi vaan tervehtiä muita ihmisiä ja juosta pitkin hallia. Eilen treeneissä se teki ensimmäisen radan hienosti ilman omia kotkotuksia. Toisella radalla se teki yhden pyrähdyksen nuuskimaan uusia ihmisiä, mutta palasi heti takaisin hommiin. Pari kertaa olen pyytänyt treenikavereita jäämään narttukoiriensa kanssa häiriöksi radan reunalle. Onnin tietysti piti käydä nuuskimassa ihanaa Almaa ennen kuin saattoi keskittyä suoritukseensa… Sitten kun sen saa tekemään niin hyvin se tekee. Minä olen se joka mokailee. Treenit seuran vuokraamassa hallissa ovat tämän viikon jälkeen ohi ja huhtikuun ajan todennäköisesti harjoittelemme naapurikunnan koirakerhon tiloissa. Saapa nähdä miten se menee, malttaako ukko keskittyä agilityyn vai suuntaako energiansa uuden ympäristön ihmettelyyn.

En ole ilmoittanut Onnia mihinkään näyttelyyn. Olen odotellut josko se kasvattaisi turkkiaan, mutta eipä tuota näytä tapahtuvan. Ehkä sitä ei omissa silmissä huomaa. Katsotaan jos kesällä veisi sen vaikka Oulun kv:en tai lähistön ryhmiksiin. Ilonaa ja Myytä haluaisin myös käyttää näytillä. Myy täyttää 7kk huhtikuussa. Ehkä ensin käydään Myyn kanssa mätsärissä harjoittelemassa. Noutohommia on tehty, lähinnä Myy on totutellut kantamaan erilaisia esineitä kotona ja kotipihalla. Se saa kantamisesta kovasti kehuja ja on selvästi mielissään. Joskus se ei halua ottaa jotain esinettä suuhunsa, jolloin olemme joko innostaneet sitä leikkimällä ja kiusoittelemalla sitä esineellä, jonka jälkeen Myy useimmiten innoissaan ottaa esineen, tai sitten olemme vain laittaneet esineen sen suuhun ja kiva on ollut huomata, ettei Myy pudota esinettä vaan kuuliaisesti pitää sitä suussaan. Esineet ovat vaihdelleet vessapaperirullan hylsystä Kalevaan, palloon, kevyeen damiin, siipeen ym.

Ilona oli isäntänsä kanssa seisojatreeneissä, joissa aiheena oli nouto ja pysähtyminen ”jäniksen” lähtiessä juoksuun nenän edestä. Jäniksenä treeneissä oli jokin karvasysteemi, joka vedettiin liikkeelle yhtäkkiä koiran edestä sen kulkiessa metsätiellä. Ilonalla ei ollut vaikeuksia pysähtyä käskystä. Nouto sen sijaan oli ollut takkuista. Piilossa oleva henkilö oli heittänyt linnun koirakon eteen parinkymmenen metrin päähän. Ilona kyllä lähti innoissaan noutoon, mutta ei ottanut lintua suuhunsa. Lopulta isännän oli mentävä linnun luo ja annettava se Ilonalle, joka kyllä kuuliaisesti toi sen sitten lähtöpaikalle. Positiivista oli, ettei Ilona pureskele noutolintuja kantaessaan. Kotioloissa nouto sujuu ok, mutta liekö vieras paikka ja toisen ihmisen heittämä lintu hämännyt tytön. Eli harjoituksia ja harjoituksia eri tilanteissa ja olosuhteissa on tehtävä.

Ippe kävi hierojalla, joka totesi Ilonalla olevan kovasti jännitystä lantioseudulla. Hän ohjasi viemään koiran osteopaatille ja se on vuorossa tänään. Saapa nähdä mitä siinä hoidossa paljastuu. Toivottavasti kyse on vaan lihasjumeista eikä luuston ongelmista. Ilonan lonkkia ja kyynäriä ei ole vielä kuvattu. Sitten kun se tehdään, lienee viisainta kuvata myös selkä, että saadaan varmuus luuston tilasta.

Loppuun pari mainosta:

Tyrnävän Koiraharrastajat järjestää match shown 25.4.11 Kaakkurin Citymarketin pihalla. Ilmoittautumiset klo 10 alkaen, arvostelu alkaa klo 11. 4 kehää ja 4 tuomaria. Myös lapsi ja koira-kilpailu. Osallistumismaksu 5€.

Usvasuon kenneliin on syntynyt kk. saksanseisojan pentuja. Emä Stebas Nora ja isä Laajanluovin Lexus.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Videonpätkä agitreeneistä



Testaanpa miltä näyttää kännykameralla otettu video eilisissä agitreeneissä. Laatu on mitä on, mutta jospa siitä selvää saa... Onnin kanssa on agitreenit menneet mukavasti viime aikoina. Koira oppii uusia juttuja nopeammin kuin emäntä :)

perjantai 11. helmikuuta 2011

Seisojien kuulumiset



Tänään Ilona ja muut Saunapihan I-pennut täyttävät 2 vuotta, Onnea kaikille!!



Myy kasvaa nopeasti. Ikää on 5kk ja painoa 21kg. Reipas pikku neiti se on edelleen. Myy on kova leikkimään ja painimaan varsinkin Ilonan kanssa, mutta osaa myös rauhoittua isäntäväen kainaloon tarvittaessa. Näillä paukkupakkasilla rutiiniksi meillä on tullut, että töistä kotiin palattuamme sytytämme takkaan tulet ja pötkähdämme tulen lämpöön lattialle koko porukka, Myy ja Ilona ihan kainalossa kiinni, Onni hieman sivustalla, tahtoo lappalaiselle tulla kuuma takan ääressä. Siinä on hyvä ottaa pienet voimaunet ennen illan puuhia. Nuo seisojat todellakin pitävät lämmöstä.



Myyn kanssa olemme joka päivä tehneet pientä tottelevaisuustreeniä. Nyt näyttää, että Myy on hoksannut luoksetulon pillillä kutsuttaessa. Ilonan esimerkkiä se monesti seuraa, mutta onnistuneita luoksetuloja on tehty jo ihan itse. Sivulle tulo on myös harjoituksen alla. Tosi innokas se on tekemään, varsinkin jos namia on palkkana. Noudon harjoittelu on vielä ihan alussa, mutta pari kertaa Myy on jopa tuonut Kalevan Juhalta minulle asti pudottamatta. Enemmän on kuitenkin keskitytty damin, lelun tms. esineen pitämiseen suussa tiputtamatta, paikallaan istuen. Välillä se onnistuu ja välillä on pidettävä päivienkin taukoja ja annettava asioitten hautua pienen koiran mielessä. Hiljaa hyvä tulee. Pääasia, että luoksetulot onnistuu kiitettävästi. Myy on ollut nyt muutaman viikon ajan muiden koirien kanssa ulkona tarhassa päivät. Mukavaa, ettei tarvitse enää kotiin tullessa jännittää montako pissaa on lattialla tai onko pureskeltu enempää ovenkarmeja (kylppärin oven karmeissa nimittäin on Myyn signeeraus...).





Viime lauantaina osallistuin koirahierontakurssille, jossa opetettiin koiran kevyttä hierontaa kotitarpeiksi. Otin Ilonan mukaani ja se pääsikin "asiakkaaksi". Ilona kyllä on vaivaton kaveri tuollaisissa tilanteissa. Se osasi odottaa hiljaa häkissään teorialuennon ajan ja osasi myös rauhoittua pöydälle makaamaan hierontaa varten. Tämä ei tosiaankaan onnistunut kaikilta mukana olleilta koirilta. Hieroimme pareittain kaksi koiraa eikä Ilonaakaan haitannut, että vieras ihminen hoiti sitä. Kurssin opettaja Suvi tutki pikaisesti koirat ja Ilonan kohdalla hän totesi sillä olevan paljon kireyttä lantion alueella. Ilona ei myöskään jaa painoaan tasaisesti kaikille jaloilleen vaan kevensi erityisesti oikeaa takajalkaa. Myös lihasmassa oikeassa jalassa oli selvästi heikompi kuin vasemmassa. Hieronnan aikana huomasikin, että Ilonalla oli kipeitä paikkoja paljon. Varasinkin Ilonalle kaksi hieronta-aikaa maaliskuulle, parasta että ammattilainen tutkii mistä kiikastaa. Mitään ontumisia tms. muita tuki- ja liikuntaelimistön vaivojahan Ilonalla ei ole ollut.

Onnistakin täytyy sen verran mainita, että Onni on ollut todella hyvin kuulolla agilitytreeneissä. On ollut kyllä ilo opetella uusia kuvioita, kun voi luottaa koiraan enemmän :) Onni kuulemma lukee ohjaustani tarkasti. Vauhtiakin ollaan saatu roimasti lisää. Viimeksi mentiin puomia ja otettiin takaa kiertoja ja välistä vetoja. Myös A-este onnistuu hyvin.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Jalostuspäivien näyttely Kuopiossa

Onni on Hyvä koira, nyt siitä on mustaa valkoisella :) Kuopion Jalostuspäivien näyttelystä tuloksena siis H, tuomarina Tapio Kakko (kasvattaa itsekin lapinkoiria):
Kokonaiskuvaltaan hyvä. Lyhyt runkoinen uros, joka antaa ilmanvamman vaikutelman. Hyvän muotoinen kuono, hieman liikaa huulia. Hieman vaaleat silmät. Saisi olla reilusti voimakkaammin kulmautunut edestä ja takaa. Kapea runko. Sopiva raajaluusto. Liikkuu hieman kapeasti edestä ja takaa. Voisi liikkua hieman pidemmällä askeleella. Saisi olla paremmassa karvassa, laatu oikea. Ihastuttava, levollinen luonne.

Tällainen oli siis Onnin debyytti isojen poikien luokassa, eli avoimessa. Koikkeliiniltahan se siellä turrukoiden seassa näytti :) Saapa nähdä kasvattaako paremman turkin vielä tänä talvena. Kakko arvosteli koirat tarkasti ja kohteli niitä hyvin. Erityisesti mieltä lämmitti tuomarin kommentti Onnin hyvästä luonteesta, hän oikein korosti sitä lopuksi ja sanoi, että koiran liikkuessakin huomaa, että sillä on palikat päässä kohdallaan. Urosten kehissä olikin paikoin rähinää ja haukuntaa, mikä alensi ko. koirien arvosanaa.

Todella mukava reissu oli, kiitos Emma matkaseurasta! Kiva oli rupatella tuttujen ihmisten kanssa ja nähdä suuri määrä koiria. Tapasimme mm. Onnin puolisiskon Priitan omistajansa Paulan kera, tässä kuva sukulaisista. Eikös niissä olekin samaa ilmettä?


Kuva: Paula M.

Vien Onnin seuraavan kerran näyttelyyn joskus hieman keväämmällä. Jätetään Tornion ryhmiskin väliin, antaa ukon kasvatella turkkiaan.

torstai 27. tammikuuta 2011

Koirani ennen Onnia (kuvia lisätty)


Tahvo vuonna 2005, 11-vuotiaana.

Blogimme vakiokävijä Quu pyysi edellisen viestin kommentissaan minua kertomaan edesmenneistä koiristani ja sehän sopii mainiosti, niitä karvaturreja on mukava muistella :)

Vuonna 1990 olin 9-vuotias, kun meille tuli koira. Rotuvalinnassa perheemme päätyi säänkestävään, hauskannäköiseen koiraan, rotuun, joka silloin oli nimeltään lyhyesti ja ytimekkäästi lapinkoira. Iina haettiin Hiekkaniemen kennelistä Vesannolta. Isovanhemmillani oli silloin koiria, mutta muuten vanhemmillani ei tuolloin ollut kokemusta koirista. Hiukan allergiaakin perheessämme oli ja aluksi jännitimme voimmeko ylipäätään pitää koiraa. Kaikki meni siltä osin kuitenkin hyvin. Muutenkin Iina oli mitä mainioin koira. Melko itsepäinen tapaus se oli ja taisi jättää hampaanjälkensä pöydän jalkoihin ja kirjojen selkämyksiin. Kovin perusteellisesti sitä ei silloin koulutettu, kuitenkin niin, että arkielo sujui mukavasti ja näyttelyissä esiintyminen sujui ongelmitta. Myös jossakin arkitottelevaisuuskoulutuksessa Iinan kanssa kuljimme, tai siis lähinnä äiti kulki, Iina taisi höynyyttää meitä tyttösiä, pari vuotta nuorempaa siskoani ja minua, niin että teki mitä halusi :) Iinalla oli melko vahva riistavietti ja oravat ja jänikset saivat kyytiä. Näyttelyssä Iina menestyi mukavasti, valioitui 2,5-vuotiaana. Lähinnä kävimme lähiseudun ryhmiksissä ja Joensuussa kaikkien rotujen näyttelyissä, kerran jopa erkkarissa. Tuolloin lapinkoira oli tyypiltään hiukan erilainen kuin nykyään, selkeästi korkeuttaan pidempi ja rungoltaan kevyempi. Ehkä hiukan ahmamaisempi. Tässä yksi kuva Iinasta, skannattu, joten ei ole kovin tarkka:


Tuolloin parikymmentä vuotta sitten oli vallalla käsitys, että "nartulle on hyväksi, jos se tekee yhdet pennut". En muista millä sitä silloin perusteltiin. Niinpä meilläkin mietittiin, että olisipa mukavaa jos Iina astutettaisiin. Tuolloin ei ollut internettiä eikä Koiranettiä, mistä tutkailla mahdollisten sulhaskandidaattien taustoja. Kasvattajaan varmaan oltiin yhteydessä ja näyttelyissä nähtiin potentiaalisia uroksia. Jalostustoimikunnaltakin kysyttiin urossuosituksia, mutta se ei ymmärrettävästi suositellu Iinaa käytettäväksi D/C-lonkkien takia. Huolimatta siitä, Iina astutettiin komealla Niihtun Poallulla keväällä 1994.

12.7.2004 syntyi 7 pentua, yksi narttu ja kuusi urosta. Iina oli hyvä emo, mitään ongelmia synnytyksessä tai imetyksessä ei ilmennyt. Melko alusta asti oli selvää, että kotiin jää yksi pennuista. Tahvo oli pentueen outolintu, se mönki pitkin pentulaatikkoa silloin kun muut nukkuivat, huuto vaan kuului! Oli helppo päättää, että juuri se jää kotiin. Jotenkin se erottui porukasta, sillä lähes jokainen pennunostaja olisi halunnut valita Tahvon. Minulle on jäänyt pentueen kasvattamisesta vain mukavia muistoja. Se en ollut minä, joka valvoi ensimmäiset yöt pentulaatikon reunalla ja siivosi pissat ja kakat. Äidille kokemus taisi olla rankempi :) Muistan kuinka vaikeaa pentujen päästäminen omiin koteihinsa luovutusiässä oli. Kun uudet omistajat tulivat hakemaan pentuaan, minä otin Tahvo-pennun kainaloon ja menin leikkimökkiin itkemään ja odottamaan, että lähtisivät jo pois, heh.


Tahvo vuonna 2005

Tahvo oli minulle se Ensimmäinen Oma Koira. Vaikka sekin oli koko perheen lemmikki ja kaikki osallistuivat sen hoitoon, leimaantui se minuun eniten. Tahvon kanssa kävimme myös arkitottiksessa ja näyttelyissä. Se olisi varmasti sopinut myös agilityyn, sillä se oli luonteeltaan tottelevainen ja ketterä liikkeissään. Myös Tahvosta tuli Suomen muotovalio 2,5-vuotiaana. Rakenteeltaan se oli selvästi neliömäisempi kuin Iina ja vallalle näyttelyissä tulikin se, että neliömäiset, pystykorvamaiset lapinkoirat menestyivät pitkärunkoisia paremmin. Tahvolla olisi ollut myös kysyntää jalostukseen, mutta olimme päättäneet, että emme sitä anna emonsa huonojen lonkkien takia. Tämä olikin kaukaa viisas päätös, sillä useampi Iinan pennuista sairastui vanhetessaan sokeritautiin, joka periytyi pentujen isän puolelta (Niihtun Poallun kuolinsyyksi koiranettiin on merkitty diabetes). Iina eli normaalin vanhuuden ja nukahti ikiuneen lähes 14-vuotiaana. Myös Tahvolle puhkesi sokeritauti, jonka kanssa koira eleli joitakin vuosia, kunnes näkö huononi ja sokeritasapaino alkoi heittelehtimään. Päästimme uskollisen ystävän lepäämään 13 vuoden iässä.


Tahvo joulukuussa 2006 (melko vähälumista oli...)


Tahvon viimeinen joulu 2006

Näiden lappalaisten ansiosta minulle oli päivänselvää, että seuraava koirakin on suomenlapinkoira. Ilman Iinaa ja Tahvo ei olisi Onniakaan, ainakaan meidän perheessä.