tiistai 10. helmikuuta 2009

Juuri kävimme Onnin kanssa Tyrnävän Koiraharrastajien järjestämissä näyttelytottumustreeneissä. Kerta kerralta Onni malttaa keskittyä hiukan paremmin, mutta useimmiten huomio kiinnittyy muihin koiriin ellei emännällä satu olemaan esillä jotain special-mega-superherkkua. Tavallisten koirannappuloiden teho ei tuolla treeneissä riitä :) Seisominen onnistuu jo ihan hienosti. Kehää kierrettäessä edellä tai takana menevät koirat kiinnostavat, tai sitten maassa on jotain hienoja hajuja eli melkoista poukkoilua eteneminen vielä on. Hampaiden näyttäminen meni tänään hyvin, mittakepillä mittaaminenkin ihan ok. Pieni askel kerrallaan edetään, ei noin nuorelta koiralta voi vielä suuria vaatia. Välillä annan Onnin nuuhostella omiaan kentän laidalla, jotta taas jaksaisi keskittyä harjoitteluun uudestaan. Kaikkein parasta Onnin mielestä tuolla treeneissä on se, että parhaat kaveritkin ovat siellä! Tänäänkin harkkojen jälkeen Onni, Salli ja Raineri saivat leikkiä vapaasti. Vuoren(lumikasan)valloitus oli tämän päivän juttu :)

Nyt kai voi jo sanoa että Onni on lähes sisäsiisti, sillä ainoastaan päivän aikana yksinollessa se on saattanut lirauttaa sisälle. Usein O on jaksanut jo pidättääkin koko päivän. Muuten meidän ollessa kotona ei ole pisuja tullut sisälle enää viikkokausiin :) Jalannosto ei sentään vielä onnistu.

Ei kommentteja: