Kevättä

Jaahas, edellinen päivitys näyttää olevan joululta, joten aktivoidutaanpas nyt. Oikeita Uutisia onkin tulossa, mutta kerrataanpa nyt tässä lyhyesti kulunutta alkuvuotta.

Lunta ja pakkasta ei tänä talvena kovin paljoa ollut, potkurilenkit jäivät vähiin, kun tiet olivat niin liukkaat jatkuvasti, ettei niihin karvatassut saaneet otetta. Seisojat kävivät vain pari kertaa isännän kanssa hiihtolenkillä. Tilanne on korjaantunut kivasti nyt keväällä, kun isäntä osti uuden maastopyörän ja on innokkaasti pyöräillyt seisojien kanssa.
Onni kasvatti oikein kunnon turkin, johtuen vuosi sitten tehdystä kastraatiosta. Nyt keväällä piti leikata pitkät pöksy- ja mahanaluskarvat pois, kun keräsivät niin kovasti rapaa ja roskia.

Maaliskuussa tehtiin Onnin kanssa reissu Pohjois-Karjalaan. Matkustettiin ensin pari tuntia junalla. Se olikin Onnille ensimmäinen junareissu. Lemmikkivaunussa ei ollut muita matkustajia. Aluksi Onni pelotti junan äänet ja keikunta, mutta nopeasti se rauhoittui ja nukkuikin suurimman osan matkasta viereisellä penkillä. Konduktööri lupasi, että koira saa nousta penkeille, nostavathan ihmismatkustajatkin usein likaiset kenkänsä vastapäiselle penkille jne.

Samalla reissulla kävimme Nurmeksessa Lappalaiskoirat ry:n keväterkkarissa ihastelemassa koiria. Tässä Paulan ottamat kuvat Onnista näyttelyalueella:

Onni jäikin sitten pariksi viikoksi Lieksaan vanhempieni kaveriksi. Loppulauman kanssa tulimme sitten sinne pääsiäisen viettoon. Koirat saivat seuraa siskoni Puntti-tollerista:

Reissuun kuului myös pientä retkeilyä. Onni oli mielissään kun löysi vielä lunta missä pyöriä :)

Vappuna kävimme mökkeilemässä Kuusamossa, jossa koirat pääsivät vielä nauttimaan lumesta ja pienestä pakkasestakin. Laitetaanpa tähän loppuun vielä sekalaisia kuvia:

Hyvää joulua!

Nyt on aika rauhoittua joulun viettoon. Kovin on ollut hiljaista blogirintamalla, mutta niin on ollut myös täällä kotona. Emäntä teloi polvensa ja on ollut loppuvuoden saikulla. Koirien ulkoiluttaminen on jäänyt isännän harteille, mutta hyvin hän on hommansa hoitanut. Onni lähti kaksi viikkoa sitten mummolaan ulkoiluttamaan mummoa ja ukkia ja onkin kuuleman mukaan nauttinut olostaan ainoana koirana. Jouluaattona nähdään onko ukko pulskistunut (on kuulemma tarkasti vahtinut keittiön tapahtumia) vai jopa laihtunut (paljon ovat ulkoilleet mm. Pielisen jäällä). Ilona aloitti juoksut ja Myy varmaan seuraa pian perässä. Mukavaa kun vihdoin tuli lunta ja jäätä ja seisojia on päästy lenkittämään potkurilla.

Tässä pari tuoretta kuvaa Onnista (kuvaaja Anniina H.)

Onnikin täytti vuosia...

...14.9. Jo 5-vuotta tuli mittariin! Emäntä on ollut laiska blogin päivittäjä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Tänä syksynä Onni oppi syömään mustikoita ja puolukoita suoraan maasta, joskus sai jopa hoputtaa ukkoa jatkamaan matkaa, kun se tahtoi jäädä herkuttelemaan metsän antimilla. Tässä kännykkäkuvia todisteeksi:


Seisojat ovat saaneet monta metsäpäivää alle ja lintujakin on löytynyt. Myy esittää innokkaita, mutta ailahtelevia otteita. Yksi teeri sille on ammuttu ja siihenkin paukkuun se teki pakkonoudon. Kunto ja into kyllä riittää juoksemiseen monta päivää peräkkäin. Ilona on ollut oma varma itsensä, mutta sen kunto ei vielä riitä pitkiin reissuihin.

Välipäivinä tyypit ovat osanneet ottaa rennosti:


Viikonloppuna on Oulussa Lappalaiskoirat ry:n erkkari, täytyy mennä talkoisiin ja katselemaan lappalaisia! Muuten emännän vapaa-aika kuluu opintojen parissa. Koiratkin osallistuvat kiitettävästi:

Myy 3-vuotta!

Onnea Myttyrälle! Vene-kuva viime viikonlopulta, kun Myy oli isännän kanssa sorsajahdissa. Yksi sorsa sieltä tuli kotiin tuomisiksi.

Onko se nyt kovin paljoa vajaassa kolmessa vuodessa muuttunut:

Harrastepäivitystä ym.

Myyn kanssa olimme Active Dogin agilityn möllivalmennusryhmässä kesäkauden ajan. Paljon koira (ja ohjaaja) menikin eteenpäin. Nyt meno alkaa jo tuntua agilityltä, kun radan loppuun voi jo ottaa kepit ja kontaktiesteet. Pikku hiljaa on alettu harjoitella myös kontaktiesteiltä/kepeiltä jatkamista seuraaville esteille. Samoin korkea keinu onnistuu hyvin. Hyvällä asenteella tuo koira kyllä tekee. Pitäisi ottaa jotain videota muistoksi itsellekin. Ollaan edetty hitaasti ja pienin askelin, varsinkin kontaktien suhteen, sillä iso ja vauhdikas koira vaatii varmat perustat, jottei pakka sitten leviä käsiin kun vauhti ja vietit kasvavat pidempien ratojen myötä. Rimat ovat olleet nyt 55-60 cm, riippuen lähipäivien rasituksen määrästä. Vähän vahingossa löytyi uusi, kiva palkkakin, kun Myy eräänä päivänä löysi kentältä jonkun unohtaman vinkupallon. Siitähän riemu repesi ja vauhtia radallekin löytyy nyt pari pykälää enemmän, kun pallo on odottamassa palkkana!
Syyskaudelle emme hakeneet ryhmäpaikkaa, sillä metsästyskausi sotkee hieman suunnitelmia ja muutenkin loppuvuosi on meillä kiireistä aikaa. Sen sijaan aion satunnaisesti ostaa treenivuoroja, jottei taidot aivan pääsisi unohtumaan.

Onnin kanssa ollaan nyt Iin Koiraharrastajien alojatko-tokoryhmässä. Kaksi kertaa on takana ja ekalla kerralla meni jonkun aikaa, että ukko rauhoittui, kun piti vähän machoilla muille koirille. Toinen kerta olikin sitten aivan erilainen, hyvin malttoi keskittyä. Liikkeestä maahanmenoon otettiin takapalkka ja johan nopeutui suoritus. Onnin kanssa tämä treenaaminen on sellaista hauskanpitoa, ei meillä mitään muita tavoitteita ole. Pääasia että tulisi jotain joskus tehtyä, kun ukko siitä näyttää tykkäävän. Eilen kävin Myyn ja Onnin kanssa agikentällä ja Myyn treenipätkien välissä Onni pääsi tokottelemaan. Uusi paikka ja uudet häiriöt vaikuttavat aina hetken suoritukseen, mutta mukavasti Onni kuitenkin keskittyi, huolimatta vauhdikkaista bortsuista viereisellä kentällä. Kyllä taas huomasi, miten tuollainen lyhytkin treenipätkä vieraassa paikassa (+automatkat, alku- ja loppulämmittelylenkit) väsyttää lapinkoirapojan tehokkaasti.

Myy ja Ilona kävivät myös hierojalla. Kummallakaan ei löytynyt mitään suuria ongelmakohtia. Ilonakin on ihmeen hyvässä kunnossa huolimatta siitä, että käytännössä siltä puuttuu supraspinatus-lihas oikealta puolelta. Ilona onkin nykyään kuin duracell-pupu! Hirveästi energiaa… Onneksi nyt se on päässyt metsäänkin juoksemaan, purkamaan energiaansa siihen mihin se on tarkoitettu. Lenkkien pituutta kasvatetaan pikku hiljaa ja toivotaan, että jalka kestää.

Onnilla oli pari viikkoa sitten jokin vatsa/selkäkipu. Aamulla huomattiin, ettei se halua kiivetä paria porrasta terassille. Maahanmeno ja istumaan nousu olivat myös hankalia. Onni söi ja teki tarpeensa kuitenkin normaalisti. Ei kakonut tai oksennellut, joten perinteiset suolitukoksen oireet eivät täyttyneet. Välillä aristi vatsan tunnustelua, välillä ei. Päivän sitä seurailin, syöttelin parafiiniöljyä ja sitten käytiin eläinlääkärissä Otuksessa varmuuden vuoksi. Kuten yleensä, Onni reipastui matkalla eikä eläinlääkäri tunnustelleessaan saanut koirasta mitään reaktiota. Anaalirauhaset olivat täynnä, joten ne tyhjennettiin. Otettiin kuitenkin röntgenkuvat, jotka näyttivät ihan normaalilta. Se reissu kustansi 160€... Onneksi on vakuutus. Onni reipastui onneksi seuraavana päivänä, mutta vielä muutaman päivän ajan se varoi portaita sekä suoritti maahanmenon hitaasti. Liekö ollut joku lihasjumi tms. Hieroin sitä itse, mutta en kyllä huomannut mitään tiettyä kipupaikkaa. Mikä lie ollut vaivan syy.

Retki Kylmäluomassa

Viime viikonloppuna teimme koko lauman voimin retken Taivalkoskella sijaitsevalle Kylmäluoman retkeilyalueelle. Perjantaina ajelimme leirintäalueelle ja yövyimme siellä pienessä mökissä.

Lauantaiaamuna lähdimme kiertämään Kattaisenpolun (17km) tarkoituksenamme yöpyä jossain laavulla seuraava yö. Tuon reitinhän kiertäisi hyvin yhdenkin päivän aikana, sen verran helppokulkuista maasto oli, mutta meillä oli tarkoitus kävellä hissukseen ja kalastaakin välillä. Ja viettää rauhassa leirielämää laavulla. Kiersimme reitin myötäpäivään. Alussa kuljimme vähän matkaa harjun laella, sitten kangasmetsässä. Valkeisen laavu tuli ensimmäisenä vastaan. Se oli kauniilla paikalla ja siellä olisikin voinut viettää edellisen yön mökkimajoituksen sijaan. Seuraavien kilometrien aikana reitti ylitti pienen puron ja kulki jonkin aikaa tylsästi leveää moottorikelkkauraa/hiekkatietä pitkin. Salmijärvien jälkeen myös soita ilmestyi maisemaan. Pitkospuut soiden kohdilla olivat hyväkuntoiset. Hilloja ei näkynyt lainkaan, lienevätkö paleltuneet.
Salmijärvillä pidettiin lounastauko:


Lapin vaelluksen jälkeen aliarvioin meidän kulkuvauhtimme reippaasti ja saavuimme jo klo 13 sille laavulle, mitä olimme etukäteen ajatelleet yöpymispaikaksi. Tällä Kattaisenjärven laavulla yöpyikin pari kalastajaa, joten tauon jälkeen päätimme jatkaa matkaa kohti seuraavaa Kolkkojärven laavua. Näiden laavujen välillä kohdassa, jossa polku kaartaa jyrkästi vasempaan (reittiä myötäpäivään kierrettäessä), polun varressa on lähde, josta sai vesipullot täyteen ihanan kylmää ja raikasta vettä (mutkassa iso sininen ”lätkä” merkkinä, lähde on rinteen alapuolella). Lähdettä ei käsittääkseni ole merkitty karttoihin ja me saimme vinkin lähteestä kalastajilta. Kolkkojärven laavulle saavuttaessa siellä oli pari retkeilijää kahvittelemassa, tosin he jatkoivat matkaansa eteenpäin lähes heti. Pulahdimme koko porukka Onnia lukuun ottamatta virkistävälle uinnille järveen. Vesi oli yhtä kylmää kuin Lapissa tunturilammissa. Onni tyytyi vilvoittelemaan kahlaamalla. Päiväunien ja pasta-illallisen jälkeen vain oleskelimme, sillä tämä järvi osoittautui kehnoksi virvelöinnin kannalta. Ranta oli niin heinikkoinen, että hermot meni repiessä pitkiä heiniä irti uistimesta. Alueella oli rauhallista ja mekin kömmimme telttaan nukkumaan ennen kello 22. Alkuyöstä tulikin sitten hieman levoton, kun ensin rantaan tuli melojia huussissa käymään. Ilona ilmoitti tästä meille pöhinällään. Sitten pienen torkahduksen jälkeen veneellä laavulle saapui kolmihenkinen perhe makkaranpaistoon. Kivasti he yrittivät olla hissukseen ja puhua hiljaa, mutta kyllähän se sen verran häiritsi, ettei uni tullut uudestaan silmään ennen kuin lähtivät. Teltta oli pystytetty melko lähelle laavua ja huussi/puuvarasto-rakennusta, sillä tasaisia paikkoja ei ollut muualla. Loppuyö menikin sitten rauhallisissa merkeissä. Lämpimän päivän jälkeen myös yö oli sopivan lämmin, makuupussiin ei tarvinnut kääriytyä kokonaan.


Seuraava aamu valkeni myös aurinkoisena ja aamutoimien jälkeen taivallettiin viimeiset 5km takaisin leirintäalueelle. Loppupätkällä reitti kulki Hukanharjun päällä. Sieltä oli kyllä hienot näkymät! Hukanharjun kautta kulkee myös lyhyempiä reittejä. Leirintäalueelle tullessa kävimme uimassa ja suihkussa sekä söimme lounaan kahvilassa.

Tämä oli meidän porukan ensimmäinen reissu rinkkojen kanssa. Alussa oli vähän hakemista kävelymuodostelmassa. Koska meillä molemmilla oli myös sauvat, koirien hihnojen hallitseminen oli haastavaa. Kaksi koiraa olisi toki voinut laittaa ”jakopalalla” yhteen hihnaan, mutta koska Ippe ja Myy ovat taipuvaisia hihnassa vetämiseen, paljon mukavempaa oli laittaa koirat taakse polulle ja säädellä itse kulkemisvauhti. Koska reitillä oli hiljaista, Ilona ja Myy olivat irti ja kulkivat Juhan takana käskyn alla koko ajan. Minä ja Onni tulimme sitten perässä. Käytännössä Ilona kulki koko ajan hieman polun ulkopuolella pyrkien Juhan sivulle ja Myy taas tökki Juhaa koko ajan polvitaipeisiin, kun halusi kulkea niin lähellä, joten ihan optimaalista kulkeminen ei ollut. Mutta mukavasti meni. Leirissä tytöt saivat sitten rallatessa hieman vapaanakin, Ilona perinteisesti tykkäsi seistä rantavedessä lintuja ja kaloja tiiraillen. Meillä oli lainassa Halti XPD Alfa 3-teltta, jossa on iso absidi. Onni nukkui kanssamme teltassa ja tytöt absidissa. Järjestely toimi hyvin. Absidiin mahtui lisäksi myös rinkat. Onnistakin on tullut varsinainen kainalokoira, hyvin tyytyväisenä se nukkui meidän keskellä.

Kylmäluoma oli kiva paikka, sinne voisi mennä uudestaankin. Voisi vaikka kiertää pidemmän Aarnipolun. Tai sitten viettää aikaa leirintäalueella. Viereisiin järviin on istutettu kalaa, joten voisi kalastella ja lenkkeillä lyhyimmillä reiteillä. Lisäksi reilun parin kymmenen kilometrin päässä on sekä Julma-Ölkky että Suurpetokeskus, joihin molempiin haluaisimme käydä tutustumassa.