Maaliskuun kuulumiset

Koirilla oli ihmettelemistä, kun Kalle 10kk oli kyläilemässä. Hienosti koirat osasivat olla vauvan kanssa.






Ilonaa ja Myytä väsytti Kallen kanssa leikkiminen.
href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEixrZSMIpog7Zmbq51H6ZCvv8z_3P-7qB_X61o6T6XUQBH_o3aQKM_gj9vvj-K33gs0xDNhg8K_pmfBsaCGWRcLwYVLAoDUvuQQCSlkEB1BC7DeB8bUljanKnhTTTuCdtnEmvHhi-3FNbY/s1600/IMG_4936.JPG">
Edellisestä postauksesta on kulunut kuukausi, joten on aika päivitellä kuulumisia. Onnin ja minun agilitytreenit eivät aina ole olleet niin onnistuneita kuin edellisessä päivityksessä olleessa videossa. Liekö minun keskittymiseni toisinaan heikompaa, kun ukko on rallatellut omiaan. Eräässäkin treenissä se aivan villintyi ja halusi vaan tervehtiä muita ihmisiä ja juosta pitkin hallia. Eilen treeneissä se teki ensimmäisen radan hienosti ilman omia kotkotuksia. Toisella radalla se teki yhden pyrähdyksen nuuskimaan uusia ihmisiä, mutta palasi heti takaisin hommiin. Pari kertaa olen pyytänyt treenikavereita jäämään narttukoiriensa kanssa häiriöksi radan reunalle. Onnin tietysti piti käydä nuuskimassa ihanaa Almaa ennen kuin saattoi keskittyä suoritukseensa… Sitten kun sen saa tekemään niin hyvin se tekee. Minä olen se joka mokailee. Treenit seuran vuokraamassa hallissa ovat tämän viikon jälkeen ohi ja huhtikuun ajan todennäköisesti harjoittelemme naapurikunnan koirakerhon tiloissa. Saapa nähdä miten se menee, malttaako ukko keskittyä agilityyn vai suuntaako energiansa uuden ympäristön ihmettelyyn.

En ole ilmoittanut Onnia mihinkään näyttelyyn. Olen odotellut josko se kasvattaisi turkkiaan, mutta eipä tuota näytä tapahtuvan. Ehkä sitä ei omissa silmissä huomaa. Katsotaan jos kesällä veisi sen vaikka Oulun kv:en tai lähistön ryhmiksiin. Ilonaa ja Myytä haluaisin myös käyttää näytillä. Myy täyttää 7kk huhtikuussa. Ehkä ensin käydään Myyn kanssa mätsärissä harjoittelemassa. Noutohommia on tehty, lähinnä Myy on totutellut kantamaan erilaisia esineitä kotona ja kotipihalla. Se saa kantamisesta kovasti kehuja ja on selvästi mielissään. Joskus se ei halua ottaa jotain esinettä suuhunsa, jolloin olemme joko innostaneet sitä leikkimällä ja kiusoittelemalla sitä esineellä, jonka jälkeen Myy useimmiten innoissaan ottaa esineen, tai sitten olemme vain laittaneet esineen sen suuhun ja kiva on ollut huomata, ettei Myy pudota esinettä vaan kuuliaisesti pitää sitä suussaan. Esineet ovat vaihdelleet vessapaperirullan hylsystä Kalevaan, palloon, kevyeen damiin, siipeen ym.

Ilona oli isäntänsä kanssa seisojatreeneissä, joissa aiheena oli nouto ja pysähtyminen ”jäniksen” lähtiessä juoksuun nenän edestä. Jäniksenä treeneissä oli jokin karvasysteemi, joka vedettiin liikkeelle yhtäkkiä koiran edestä sen kulkiessa metsätiellä. Ilonalla ei ollut vaikeuksia pysähtyä käskystä. Nouto sen sijaan oli ollut takkuista. Piilossa oleva henkilö oli heittänyt linnun koirakon eteen parinkymmenen metrin päähän. Ilona kyllä lähti innoissaan noutoon, mutta ei ottanut lintua suuhunsa. Lopulta isännän oli mentävä linnun luo ja annettava se Ilonalle, joka kyllä kuuliaisesti toi sen sitten lähtöpaikalle. Positiivista oli, ettei Ilona pureskele noutolintuja kantaessaan. Kotioloissa nouto sujuu ok, mutta liekö vieras paikka ja toisen ihmisen heittämä lintu hämännyt tytön. Eli harjoituksia ja harjoituksia eri tilanteissa ja olosuhteissa on tehtävä.

Ippe kävi hierojalla, joka totesi Ilonalla olevan kovasti jännitystä lantioseudulla. Hän ohjasi viemään koiran osteopaatille ja se on vuorossa tänään. Saapa nähdä mitä siinä hoidossa paljastuu. Toivottavasti kyse on vaan lihasjumeista eikä luuston ongelmista. Ilonan lonkkia ja kyynäriä ei ole vielä kuvattu. Sitten kun se tehdään, lienee viisainta kuvata myös selkä, että saadaan varmuus luuston tilasta.

Loppuun pari mainosta:

Tyrnävän Koiraharrastajat järjestää match shown 25.4.11 Kaakkurin Citymarketin pihalla. Ilmoittautumiset klo 10 alkaen, arvostelu alkaa klo 11. 4 kehää ja 4 tuomaria. Myös lapsi ja koira-kilpailu. Osallistumismaksu 5€.

Usvasuon kenneliin on syntynyt kk. saksanseisojan pentuja. Emä Stebas Nora ja isä Laajanluovin Lexus.

Videonpätkä agitreeneistä

Testaanpa miltä näyttää kännykameralla otettu video eilisissä agitreeneissä. Laatu on mitä on, mutta jospa siitä selvää saa... Onnin kanssa on agitreenit menneet mukavasti viime aikoina. Koira oppii uusia juttuja nopeammin kuin emäntä :)

Seisojien kuulumiset

Tänään Ilona ja muut Saunapihan I-pennut täyttävät 2 vuotta, Onnea kaikille!!



Myy kasvaa nopeasti. Ikää on 5kk ja painoa 21kg. Reipas pikku neiti se on edelleen. Myy on kova leikkimään ja painimaan varsinkin Ilonan kanssa, mutta osaa myös rauhoittua isäntäväen kainaloon tarvittaessa. Näillä paukkupakkasilla rutiiniksi meillä on tullut, että töistä kotiin palattuamme sytytämme takkaan tulet ja pötkähdämme tulen lämpöön lattialle koko porukka, Myy ja Ilona ihan kainalossa kiinni, Onni hieman sivustalla, tahtoo lappalaiselle tulla kuuma takan ääressä. Siinä on hyvä ottaa pienet voimaunet ennen illan puuhia. Nuo seisojat todellakin pitävät lämmöstä.



Myyn kanssa olemme joka päivä tehneet pientä tottelevaisuustreeniä. Nyt näyttää, että Myy on hoksannut luoksetulon pillillä kutsuttaessa. Ilonan esimerkkiä se monesti seuraa, mutta onnistuneita luoksetuloja on tehty jo ihan itse. Sivulle tulo on myös harjoituksen alla. Tosi innokas se on tekemään, varsinkin jos namia on palkkana. Noudon harjoittelu on vielä ihan alussa, mutta pari kertaa Myy on jopa tuonut Kalevan Juhalta minulle asti pudottamatta. Enemmän on kuitenkin keskitytty damin, lelun tms. esineen pitämiseen suussa tiputtamatta, paikallaan istuen. Välillä se onnistuu ja välillä on pidettävä päivienkin taukoja ja annettava asioitten hautua pienen koiran mielessä. Hiljaa hyvä tulee. Pääasia, että luoksetulot onnistuu kiitettävästi. Myy on ollut nyt muutaman viikon ajan muiden koirien kanssa ulkona tarhassa päivät. Mukavaa, ettei tarvitse enää kotiin tullessa jännittää montako pissaa on lattialla tai onko pureskeltu enempää ovenkarmeja (kylppärin oven karmeissa nimittäin on Myyn signeeraus...).





Viime lauantaina osallistuin koirahierontakurssille, jossa opetettiin koiran kevyttä hierontaa kotitarpeiksi. Otin Ilonan mukaani ja se pääsikin "asiakkaaksi". Ilona kyllä on vaivaton kaveri tuollaisissa tilanteissa. Se osasi odottaa hiljaa häkissään teorialuennon ajan ja osasi myös rauhoittua pöydälle makaamaan hierontaa varten. Tämä ei tosiaankaan onnistunut kaikilta mukana olleilta koirilta. Hieroimme pareittain kaksi koiraa eikä Ilonaakaan haitannut, että vieras ihminen hoiti sitä. Kurssin opettaja Suvi tutki pikaisesti koirat ja Ilonan kohdalla hän totesi sillä olevan paljon kireyttä lantion alueella. Ilona ei myöskään jaa painoaan tasaisesti kaikille jaloilleen vaan kevensi erityisesti oikeaa takajalkaa. Myös lihasmassa oikeassa jalassa oli selvästi heikompi kuin vasemmassa. Hieronnan aikana huomasikin, että Ilonalla oli kipeitä paikkoja paljon. Varasinkin Ilonalle kaksi hieronta-aikaa maaliskuulle, parasta että ammattilainen tutkii mistä kiikastaa. Mitään ontumisia tms. muita tuki- ja liikuntaelimistön vaivojahan Ilonalla ei ole ollut.

Onnistakin täytyy sen verran mainita, että Onni on ollut todella hyvin kuulolla agilitytreeneissä. On ollut kyllä ilo opetella uusia kuvioita, kun voi luottaa koiraan enemmän :) Onni kuulemma lukee ohjaustani tarkasti. Vauhtiakin ollaan saatu roimasti lisää. Viimeksi mentiin puomia ja otettiin takaa kiertoja ja välistä vetoja. Myös A-este onnistuu hyvin.

Jalostuspäivien näyttely Kuopiossa

Onni on Hyvä koira, nyt siitä on mustaa valkoisella :) Kuopion Jalostuspäivien näyttelystä tuloksena siis H, tuomarina Tapio Kakko (kasvattaa itsekin lapinkoiria):
Kokonaiskuvaltaan hyvä. Lyhyt runkoinen uros, joka antaa ilmanvamman vaikutelman. Hyvän muotoinen kuono, hieman liikaa huulia. Hieman vaaleat silmät. Saisi olla reilusti voimakkaammin kulmautunut edestä ja takaa. Kapea runko. Sopiva raajaluusto. Liikkuu hieman kapeasti edestä ja takaa. Voisi liikkua hieman pidemmällä askeleella. Saisi olla paremmassa karvassa, laatu oikea. Ihastuttava, levollinen luonne.

Tällainen oli siis Onnin debyytti isojen poikien luokassa, eli avoimessa. Koikkeliiniltahan se siellä turrukoiden seassa näytti :) Saapa nähdä kasvattaako paremman turkin vielä tänä talvena. Kakko arvosteli koirat tarkasti ja kohteli niitä hyvin. Erityisesti mieltä lämmitti tuomarin kommentti Onnin hyvästä luonteesta, hän oikein korosti sitä lopuksi ja sanoi, että koiran liikkuessakin huomaa, että sillä on palikat päässä kohdallaan. Urosten kehissä olikin paikoin rähinää ja haukuntaa, mikä alensi ko. koirien arvosanaa.

Todella mukava reissu oli, kiitos Emma matkaseurasta! Kiva oli rupatella tuttujen ihmisten kanssa ja nähdä suuri määrä koiria. Tapasimme mm. Onnin puolisiskon Priitan omistajansa Paulan kera, tässä kuva sukulaisista. Eikös niissä olekin samaa ilmettä?


Kuva: Paula M.

Vien Onnin seuraavan kerran näyttelyyn joskus hieman keväämmällä. Jätetään Tornion ryhmiskin väliin, antaa ukon kasvatella turkkiaan.

Koirani ennen Onnia (kuvia lisätty)

Tahvo vuonna 2005, 11-vuotiaana.

Blogimme vakiokävijä Quu pyysi edellisen viestin kommentissaan minua kertomaan edesmenneistä koiristani ja sehän sopii mainiosti, niitä karvaturreja on mukava muistella :)

Vuonna 1990 olin 9-vuotias, kun meille tuli koira. Rotuvalinnassa perheemme päätyi säänkestävään, hauskannäköiseen koiraan, rotuun, joka silloin oli nimeltään lyhyesti ja ytimekkäästi lapinkoira. Iina haettiin Hiekkaniemen kennelistä Vesannolta. Isovanhemmillani oli silloin koiria, mutta muuten vanhemmillani ei tuolloin ollut kokemusta koirista. Hiukan allergiaakin perheessämme oli ja aluksi jännitimme voimmeko ylipäätään pitää koiraa. Kaikki meni siltä osin kuitenkin hyvin. Muutenkin Iina oli mitä mainioin koira. Melko itsepäinen tapaus se oli ja taisi jättää hampaanjälkensä pöydän jalkoihin ja kirjojen selkämyksiin. Kovin perusteellisesti sitä ei silloin koulutettu, kuitenkin niin, että arkielo sujui mukavasti ja näyttelyissä esiintyminen sujui ongelmitta. Myös jossakin arkitottelevaisuuskoulutuksessa Iinan kanssa kuljimme, tai siis lähinnä äiti kulki, Iina taisi höynyyttää meitä tyttösiä, pari vuotta nuorempaa siskoani ja minua, niin että teki mitä halusi :) Iinalla oli melko vahva riistavietti ja oravat ja jänikset saivat kyytiä. Näyttelyssä Iina menestyi mukavasti, valioitui 2,5-vuotiaana. Lähinnä kävimme lähiseudun ryhmiksissä ja Joensuussa kaikkien rotujen näyttelyissä, kerran jopa erkkarissa. Tuolloin lapinkoira oli tyypiltään hiukan erilainen kuin nykyään, selkeästi korkeuttaan pidempi ja rungoltaan kevyempi. Ehkä hiukan ahmamaisempi. Tässä yksi kuva Iinasta, skannattu, joten ei ole kovin tarkka:


Tuolloin parikymmentä vuotta sitten oli vallalla käsitys, että "nartulle on hyväksi, jos se tekee yhdet pennut". En muista millä sitä silloin perusteltiin. Niinpä meilläkin mietittiin, että olisipa mukavaa jos Iina astutettaisiin. Tuolloin ei ollut internettiä eikä Koiranettiä, mistä tutkailla mahdollisten sulhaskandidaattien taustoja. Kasvattajaan varmaan oltiin yhteydessä ja näyttelyissä nähtiin potentiaalisia uroksia. Jalostustoimikunnaltakin kysyttiin urossuosituksia, mutta se ei ymmärrettävästi suositellu Iinaa käytettäväksi D/C-lonkkien takia. Huolimatta siitä, Iina astutettiin komealla Niihtun Poallulla keväällä 1994.

12.7.2004 syntyi 7 pentua, yksi narttu ja kuusi urosta. Iina oli hyvä emo, mitään ongelmia synnytyksessä tai imetyksessä ei ilmennyt. Melko alusta asti oli selvää, että kotiin jää yksi pennuista. Tahvo oli pentueen outolintu, se mönki pitkin pentulaatikkoa silloin kun muut nukkuivat, huuto vaan kuului! Oli helppo päättää, että juuri se jää kotiin. Jotenkin se erottui porukasta, sillä lähes jokainen pennunostaja olisi halunnut valita Tahvon. Minulle on jäänyt pentueen kasvattamisesta vain mukavia muistoja. Se en ollut minä, joka valvoi ensimmäiset yöt pentulaatikon reunalla ja siivosi pissat ja kakat. Äidille kokemus taisi olla rankempi :) Muistan kuinka vaikeaa pentujen päästäminen omiin koteihinsa luovutusiässä oli. Kun uudet omistajat tulivat hakemaan pentuaan, minä otin Tahvo-pennun kainaloon ja menin leikkimökkiin itkemään ja odottamaan, että lähtisivät jo pois, heh.


Tahvo vuonna 2005

Tahvo oli minulle se Ensimmäinen Oma Koira. Vaikka sekin oli koko perheen lemmikki ja kaikki osallistuivat sen hoitoon, leimaantui se minuun eniten. Tahvon kanssa kävimme myös arkitottiksessa ja näyttelyissä. Se olisi varmasti sopinut myös agilityyn, sillä se oli luonteeltaan tottelevainen ja ketterä liikkeissään. Myös Tahvosta tuli Suomen muotovalio 2,5-vuotiaana. Rakenteeltaan se oli selvästi neliömäisempi kuin Iina ja vallalle näyttelyissä tulikin se, että neliömäiset, pystykorvamaiset lapinkoirat menestyivät pitkärunkoisia paremmin. Tahvolla olisi ollut myös kysyntää jalostukseen, mutta olimme päättäneet, että emme sitä anna emonsa huonojen lonkkien takia. Tämä olikin kaukaa viisas päätös, sillä useampi Iinan pennuista sairastui vanhetessaan sokeritautiin, joka periytyi pentujen isän puolelta (Niihtun Poallun kuolinsyyksi koiranettiin on merkitty diabetes). Iina eli normaalin vanhuuden ja nukahti ikiuneen lähes 14-vuotiaana. Myös Tahvolle puhkesi sokeritauti, jonka kanssa koira eleli joitakin vuosia, kunnes näkö huononi ja sokeritasapaino alkoi heittelehtimään. Päästimme uskollisen ystävän lepäämään 13 vuoden iässä.


Tahvo joulukuussa 2006 (melko vähälumista oli...)


Tahvon viimeinen joulu 2006

Näiden lappalaisten ansiosta minulle oli päivänselvää, että seuraava koirakin on suomenlapinkoira. Ilman Iinaa ja Tahvo ei olisi Onniakaan, ainakaan meidän perheessä.

Koiramainen viikko takana

Viime viikko oli melko tiivistä menoa, ainakin emännän osalta. Sunnuntaina 9.1. kävimme Onnin kanssa omatoimisesti agilityä harjoittelemassa. Isäntä oli Ilonan kanssa Oulun Kanakoirakerhon (OKK) järkkäämällä reissulla Nivalassa peltopyiden perässä. Reissu oli ihan onnistunut, sillä Ilona oli löytänyt parven ja seissyt sitä hienosti. Muistaakseni avanssissa oli ollut taas nihkeyttä, muuten ei moittimista. Nivalassakin lunta oli satanut lisää juuri edellisenä yönä, mikä vaikeutti koirien liikkumista pellolla. Kerrankin Ilonan pitkistä sääristä oli hyötyä.

Maanantaina emäntä istui Koiraharrastajien hallituksen kokouksessa. Tiistaina oli Onnilla ohjatut agitreenit. Saimme uuden kouluttajan. Ensin kerroimme koiristamme, sitten otimme kontaktiharjoituksia ja opettelimme liikkeitä, joissa koirien selkälihakset vahvistuvat ja liikkuvuus paranee (ympäri pyörimistä, vastakkaisten tassujen nostamista ylös jolloin koira joutuu tasapainottelemaan jne.). Lopuksi otimme neljän peräkkäisen hypyn radan, jossa rimat olivat eri korkeuksilla. Rata mentiin seuraavassa järjestyksessä: 1-2-1-2-3-2-1-2-3-4-3-2-1. Eli paljon suunnanvaihtoja ja irtoamista. Onni karkasi minulta, kun komensin sen paikalleen odottamaan starttia… Juoksi ympäri hallia haukkuen, tervehti ihmiset ja tuli luokseni takaisin. Ja teki saman uudelleen. Kun herra oli mielestään valmis ja pääsimme starttaamaan, koko rata menikin aivan putkeen kerralla, Onni oli hyvin kuulolla. Irtautumista täytyy vielä opetella, niin kuin muidenkin ryhmäläisten. On kyllä kumma, miksi sen pitää päästää höyryt tuolla lailla pihalle ennen treeniä, vaikka tuota ennen olimme jo ottaneet noita muita harjoituksia. No, ensi kerralla otetaan järeämmät ja paremmat namit mukaan, saa nähdä miten silloin käyttäydytään. Tiistaina Ilona ja Myy pääsi isännän kanssa metsälenkille.

Keskiviikkona Onnilla oli tokotreenit pitkästä aikaa. Kävimme läpi suuren osan alokasluokan liikkeistä. Seuraamiseen saatiin uusia vinkkejä. Myös liikkeestä maahanmenossa käyttämieni apujen määrää pitää vähentää pikku hiljaa.
Torstaina osallistuimme Myyn ja Onnin kanssa näyttelytottumustreeneihin. Paikalla oli vieras kouluttaja, joten koirat saivat hyvää kokemusta vieraan ihmisen käsittelyssä. Onni piipitti lähes koko ajan, liekö ollut tylsää, kun ei saanut vieressä olleita agiesteitä hyppiä. Myy oli todella reipas! Ei pelännyt muita koiria ja antoi kouluttajan katsoa hampaat hyvin. Koko aikaa ei Myyn kanssa oltu ”kehässä” mukana vaan lähinnä hengailtiin kehän laidalla ja katseltiin meininkiä.

Perjantaina oli normikuviot, ei ohjattuja harkkoja tms. Lauantaina isäntä lähti reissuun ja minä kävin Myyn kanssa kaverin luona kylässä. Myy sai taas uusia kokemuksia, vieraita ihmisiä ja uusia paikkoja. Reipas tyttö oli. Sunnuntaina kävin Myyn kanssa OKK:n nuorten koirien treenejä katsomassa. Seurasimme sivusta kun toiset ottivat näto-treenejä. Lisäksi opimme kuinka koirat voidaan ehdollistaa pysähtymään heittohäkin avulla linnun lähtiessä lentoon. Lämmittelimme hetken koirien kanssa sisätiloissa. Oli kyllä mukava huomata miten hyvin käyttäytyviä ja rauhallisia koiria nämä seisojat ovat (paikalla oli karkkareita, lyhkäri, munstereita, spinone jne). Pienessä huoneessa oli varmaan kymmenkunta koiraa omistajineen, eikä yksikään piipannut turhaan saati rähissyt muille. Yksi kerrallaan sai ottaa paikalla olo harjoituksia tai linnun noutoa huoneen keskellä. Myykin malttoi hienosti olla paikallaan välittämättä muista koirista. Muutenkin tyttö käyttäytyi rauhallisesti. Näiden treenien jälkeen käytin vielä Onnin ja Ilonan metsälenkillä. Kylläpä oli väsynyttä porukkaa sunnuntai-iltana, sekä koirat että omistajat.

Edellä mainittujen tapahtumien lisäksi koirat saivat perushihnalenkit ja tietysti riehuivat omassa pihassa. Ne kyllä osaavat nauttia kun lunta on paljon ja pakkasta vähän. Tämä viikko näyttää rauhallisemmalta koiraharrastusten suhteen. Onnilla on ohjatut agi- ja tokotreenit. Lisäksi varmaan käymme omatoimisesti harkkaamassa. Myy painaa nyt jotain 18kg. Alakulmurit ovat jo lähteneet ja eiköhän nuo yläkulmuritkin pian tipahda.

Viime vuoden kertausta ja alkaneen suunnittelua

Vuosi 2010

Onni

Terveys: Onni oli terveenä muuten paitsi nenäpunkki tarttui nähtävästi Kajaanin tamminäyttelystä (samoin Ilonalla). Viralliset terveystarkastukset tehtiin syyskuussa tuloksin silmät ok, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja lonkat C/C (eläinlääkäri Jari Aho).
Harrastukset: Tokossa osallistuttiin kesällä Landehaukkujen järjestämälle alkeis- ja jatkokurssille sekä loppuvuodesta Tyrnävän koiraharrastajien tokon alokaskurssille. Tokossa mentiin mukavasti eteenpäin, vaikkei mitään ahkeria kotiläksyjen tekijöitä ollakaan.
Agilityssä kävimme alkutalvesta OJLKK:n agin alkeiskurssilla, joka ei mennyt ihan putkeen sillä etenemisvauhti oli meille liian nopea, enkä saanut koiraa motivoitua kunnolla. Liekö murkkuikä ollut pahimmassa vaiheessaan silloin. Kesän alussa aloitimme agin uudelleen alusta ja esteet opetettiin perusteellisemmin. Onnikin tykkää nyt hommasta, mutta ajoittain edelleen järjestää omia kuvioitaan. Saapa nähdä tuleeko tästä agilitysta mitään muuta (kuten virallisia kilpailuja) kuin puuhastelua omaksi iloksi, mikä sekin on jo tärkeää.
Kesällä kokeilimme pk-jälkeä, mutta asia jätettiin hautumaan tulevia kesiä varten. Makkararuutu onnistui jotenkuten, mutta emme ehtineet treenata varsinaisia jälkiä ennen syksyn tuloa.
Näyttelyissä kävimme neljä kertaa kevättalven aikana. Tuloksena oli 1xEH ja 3xERI, 1xVASERT ja 1xSERT.

Ilona

Terveys: Ilonan kanssa koettiin kovia viime vuonna. Helmikuussa alkanut sairastelu jatkui yli puoli vuotta. Voitte lukea tästä tarkemmin aiemmista blogiteksteistä. Ilona kävi monen eläinlääkärin hoidettavana. Lyhyesti voi ynnätä, että aluksi epäiltiin aivokalvontulehdusta tms. autoimmuunisairautta ja lääkittiin koiraa kortisonilla monen erilaisen annostuksen ja kuurin voimin. Syksyllä yksi ell diagnosoi yleisen tulehduksen (joka on voinut johtua esim. punkin levittämästä taudista, vaikka jokin pikatesti aiemmin olikin osoittautunut negatiiviseksi) ja määräsi antibiootin (doksimysiini). Loppuvuoden Ilona voikin hyvin. Juoksu oli joulukuun alussa, eikä sekään aiheuttanut sairastumista uudelleen niin kuin alkuvuodesta oli tapahtunut.
Harrastukset: Kesällä Ilona hoksasi uimisen ilon ja siitä kehittyi varsin hyvä vedestä noutaja. Nuorten luokan vesityökoe meni läpi täysin pistein. KAER-kokeisiin se ei päässyt sairastumisen takia. Myös syksyn jahtikausi meni pipariksi, kun pitkä kortisonikuuri oli heikentänyt Ilonan ihon ja karvan niin huonoksi, ettei metsässä loikkiminen onnistunut ihon rikkoutumatta. Sorsametsällä se oli pari kertaa mukana ja nouti hienosti linnut vedestä. Joitakin riistatöitä Ilona teki viime vuoden aikana, mutta pudotuksia sille ei tullut.
Näyttelyssä Ilona kävi tammikuussa Kajaanissa tuloksella EH.

Myy

Myy liittyi perheeseemme vasta lokakuun lopussa. Arkitottelevaisuutta ja kodin tapoja on opeteltu, vieraisiin ihmisiin ja koiriin tutustuttu jne. Pentu on ollut perusterve. Rokotuksillä käytiin loppuvuodesta.

Kaikki koirat toimittivat onnistuneesti sohvaperunan ja kainalokaverin virkaa, se jatkukoon tänä uutena vuonnakin!

Mitä tavoitteita vuodelle 2011?

Kaikille koirille toivomme ennen kaikkea terveyttä, terveyttä ja terveyttä. Lisäksi tavoitellaan seuraavaa:

Onni

Agilityn ja tokon harrastaminen jatkuu. Jos ainakin möllikisoihin pääsisimme toisessa lajissa  Lisäksi poropaimennusta olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan ja viedä Onni luonnetestiin joko loppuvuodesta tai sitten vuonna 2012. Ehkä kokeilemme jäljestystä taas kesällä. Kaikkea uutta tekisi mieli kokeilla, kun emännälläkään ei ole kokemusta vielä oikein mistään. Muutamassa näyttelyssä käymme myös. Aloitus on Kuopion jalostuspäivillä parin viikon päästä.

Ilona

Kunnon kohotusta ja metsässä liikkumista. Hyviä riistatöitä ja ensimmäinen pudotus. Kesällä treenataan vesitöitä. Jos koira toimii metsällä, osallistutaan myös joihinkin virallisiin kokeisiin. Tavoitteena on käydä näyttelyssä kerran tai pari.
Harkitsemme myös Ilonan sterilointia. Ilonaa emme halua käyttää jalostukseen, koska 100% varmuutta viime vuoden sairastelun aiheuttajasta ei ole. Jos koira steriloidaan eivät juoksut ainakaan sattuisi metsästyskaudelle. Ainakin edellisten juoksujen aikaan Ilona oli ihan muissa maailmoissa eikä varmasti olisi toiminut jahdissakaan optimaalisesti.

Myy

Arkitottelevaisuutta ja noudon opettelua. Uusia tilanteita ja kohtaamisia. Ehkä osallistutaan tokon alkeiskurssille. Näyttelyyn mennään kun ikää on tarpeeksi. Junkkariin osallistutaan suurella todennäköisyydellä, jo ihan kokemuksen vuoksi. Tuolloin Myy on vasta vuoden ikäinen, joten suuria toiveita menestykseen edellyttävien taitojen oppimisesta ei siihen mennessä vielä ole. Toki pentu voi yllättää positiivisesti! Junkkarihan on siis vuosittainen alle 2v. mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmus, johon voi osallistua vain kerran.

Lopuksi on kerrottava vielä suru-uutinen: Myyn emä Höökabo’s Rhea menehtyi viime viikolla mahalaukunkiertymään. Lämmin osanottomme Maaningan perheelle vielä tätäkin kautta. Rellun muisto elää kaikkien 12 pennun kautta.