tiistai 11. tammikuuta 2011

Viime vuoden kertausta ja alkaneen suunnittelua

Vuosi 2010

Onni

Terveys: Onni oli terveenä muuten paitsi nenäpunkki tarttui nähtävästi Kajaanin tamminäyttelystä (samoin Ilonalla). Viralliset terveystarkastukset tehtiin syyskuussa tuloksin silmät ok, polvet 0/0, kyynärät 0/0 ja lonkat C/C (eläinlääkäri Jari Aho).
Harrastukset: Tokossa osallistuttiin kesällä Landehaukkujen järjestämälle alkeis- ja jatkokurssille sekä loppuvuodesta Tyrnävän koiraharrastajien tokon alokaskurssille. Tokossa mentiin mukavasti eteenpäin, vaikkei mitään ahkeria kotiläksyjen tekijöitä ollakaan.
Agilityssä kävimme alkutalvesta OJLKK:n agin alkeiskurssilla, joka ei mennyt ihan putkeen sillä etenemisvauhti oli meille liian nopea, enkä saanut koiraa motivoitua kunnolla. Liekö murkkuikä ollut pahimmassa vaiheessaan silloin. Kesän alussa aloitimme agin uudelleen alusta ja esteet opetettiin perusteellisemmin. Onnikin tykkää nyt hommasta, mutta ajoittain edelleen järjestää omia kuvioitaan. Saapa nähdä tuleeko tästä agilitysta mitään muuta (kuten virallisia kilpailuja) kuin puuhastelua omaksi iloksi, mikä sekin on jo tärkeää.
Kesällä kokeilimme pk-jälkeä, mutta asia jätettiin hautumaan tulevia kesiä varten. Makkararuutu onnistui jotenkuten, mutta emme ehtineet treenata varsinaisia jälkiä ennen syksyn tuloa.
Näyttelyissä kävimme neljä kertaa kevättalven aikana. Tuloksena oli 1xEH ja 3xERI, 1xVASERT ja 1xSERT.

Ilona

Terveys: Ilonan kanssa koettiin kovia viime vuonna. Helmikuussa alkanut sairastelu jatkui yli puoli vuotta. Voitte lukea tästä tarkemmin aiemmista blogiteksteistä. Ilona kävi monen eläinlääkärin hoidettavana. Lyhyesti voi ynnätä, että aluksi epäiltiin aivokalvontulehdusta tms. autoimmuunisairautta ja lääkittiin koiraa kortisonilla monen erilaisen annostuksen ja kuurin voimin. Syksyllä yksi ell diagnosoi yleisen tulehduksen (joka on voinut johtua esim. punkin levittämästä taudista, vaikka jokin pikatesti aiemmin olikin osoittautunut negatiiviseksi) ja määräsi antibiootin (doksimysiini). Loppuvuoden Ilona voikin hyvin. Juoksu oli joulukuun alussa, eikä sekään aiheuttanut sairastumista uudelleen niin kuin alkuvuodesta oli tapahtunut.
Harrastukset: Kesällä Ilona hoksasi uimisen ilon ja siitä kehittyi varsin hyvä vedestä noutaja. Nuorten luokan vesityökoe meni läpi täysin pistein. KAER-kokeisiin se ei päässyt sairastumisen takia. Myös syksyn jahtikausi meni pipariksi, kun pitkä kortisonikuuri oli heikentänyt Ilonan ihon ja karvan niin huonoksi, ettei metsässä loikkiminen onnistunut ihon rikkoutumatta. Sorsametsällä se oli pari kertaa mukana ja nouti hienosti linnut vedestä. Joitakin riistatöitä Ilona teki viime vuoden aikana, mutta pudotuksia sille ei tullut.
Näyttelyssä Ilona kävi tammikuussa Kajaanissa tuloksella EH.

Myy

Myy liittyi perheeseemme vasta lokakuun lopussa. Arkitottelevaisuutta ja kodin tapoja on opeteltu, vieraisiin ihmisiin ja koiriin tutustuttu jne. Pentu on ollut perusterve. Rokotuksillä käytiin loppuvuodesta.

Kaikki koirat toimittivat onnistuneesti sohvaperunan ja kainalokaverin virkaa, se jatkukoon tänä uutena vuonnakin!

Mitä tavoitteita vuodelle 2011?

Kaikille koirille toivomme ennen kaikkea terveyttä, terveyttä ja terveyttä. Lisäksi tavoitellaan seuraavaa:

Onni

Agilityn ja tokon harrastaminen jatkuu. Jos ainakin möllikisoihin pääsisimme toisessa lajissa  Lisäksi poropaimennusta olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan ja viedä Onni luonnetestiin joko loppuvuodesta tai sitten vuonna 2012. Ehkä kokeilemme jäljestystä taas kesällä. Kaikkea uutta tekisi mieli kokeilla, kun emännälläkään ei ole kokemusta vielä oikein mistään. Muutamassa näyttelyssä käymme myös. Aloitus on Kuopion jalostuspäivillä parin viikon päästä.

Ilona

Kunnon kohotusta ja metsässä liikkumista. Hyviä riistatöitä ja ensimmäinen pudotus. Kesällä treenataan vesitöitä. Jos koira toimii metsällä, osallistutaan myös joihinkin virallisiin kokeisiin. Tavoitteena on käydä näyttelyssä kerran tai pari.
Harkitsemme myös Ilonan sterilointia. Ilonaa emme halua käyttää jalostukseen, koska 100% varmuutta viime vuoden sairastelun aiheuttajasta ei ole. Jos koira steriloidaan eivät juoksut ainakaan sattuisi metsästyskaudelle. Ainakin edellisten juoksujen aikaan Ilona oli ihan muissa maailmoissa eikä varmasti olisi toiminut jahdissakaan optimaalisesti.

Myy

Arkitottelevaisuutta ja noudon opettelua. Uusia tilanteita ja kohtaamisia. Ehkä osallistutaan tokon alkeiskurssille. Näyttelyyn mennään kun ikää on tarpeeksi. Junkkariin osallistutaan suurella todennäköisyydellä, jo ihan kokemuksen vuoksi. Tuolloin Myy on vasta vuoden ikäinen, joten suuria toiveita menestykseen edellyttävien taitojen oppimisesta ei siihen mennessä vielä ole. Toki pentu voi yllättää positiivisesti! Junkkarihan on siis vuosittainen alle 2v. mannermaisten kanakoirien jalostuskatselmus, johon voi osallistua vain kerran.

Lopuksi on kerrottava vielä suru-uutinen: Myyn emä Höökabo’s Rhea menehtyi viime viikolla mahalaukunkiertymään. Lämmin osanottomme Maaningan perheelle vielä tätäkin kautta. Rellun muisto elää kaikkien 12 pennun kautta.

Ei kommentteja: