perjantai 9. tammikuuta 2009

Rokotuksia ja koirakavereita.

Keskiviikkona käytiin 4kk rokotuksilla. Mukavasti meni, Onni vain pikkuisen inahti toisen piikin kohdalla. Eläinlääkäri kehui poikaa sopusuhtaiseksi ja sopivan painoiseksi lapinkoiran aluksi. Onni painoi 8.9 kg. Korkeutta pojalla on kotikonstein mitattuna 39 cm. Rokotusten jälkeen jäimme eläinlääkäriaseman järjestämään pentukerhoon. Eläinlääkärin kertoessa koiran perusterveydenhuollosta ja yleisimmistä sairauksista pennut saivat leikkiä keskenään vapaasti. Mukava oli seurata sitä menoa ja meininkiä kun kymmenkunta 3-4kk ikäistä penikkaa sai painia mielin määrin. Samassa kasassa oli labbista, tolleria, jotain terrieriä, collieta, borderia jne. Muita puhtaita lappalaisia ei ollut, mutta yksi shar pein ja lapinkoiran risteytys, joka oli melko hassun näköinen pikku otus :D
Eilen käytiin ekoissa näyttelytottumustreeneissä Tyrnävällä. Melkoiseksi muiden koirien ihmettelyksihän meillä tuo harjoitus meni, mutta välillä Onni jaksoi keskittyä namiin noin sekunnin ajaksi ja juosta nätisti kehää ympäri. Alku se on tuokin. Lopuksi Opa sai leikkiä Rainen ja Sallin kanssa. Olipahan kuolainen ja luminen se koira, jonka sitten boxiin autoon nostin :)
Huomenna lähdetään käymään Kuusamossa päiväseltään. Käydään näyttäytymässä Juhan sukulaisille pitkästä aikaa :)

Ei kommentteja: