tiistai 6. tammikuuta 2009

Lunta ja pakkasta.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!

Tässäpä tuoreita kuvia tältä aamulta. Olimme ulkoilemassa läheisellä pellolla. Palloakin heiteltiin.


Sunnuntaiaamuna kävimme Limingassa tutustumassa Minnan laumaan (Siru, Jussi, Missi ja Jatsi). Läheisessä koirapuistossa riitti vauhtia ja ääntä, kun lappalaiset nauttivat raikkaasta aamusta! Aluksi Onni ihmetteli isojen koirien haukuntaa ja kovaa juoksemista, mutta pian se oli itsekin menossa mukana. Mukavaa oli! Onnia arvatenkin nukutti kovasti päivällä. Aamulla yhdeksän aikaan Liminkaan ajellessa lämpömittari näytti parhaimmillaan (tai pahimmillaan) -21 astetta, mikä pikkuisen pisti hymyilyttämään -ei tuollainen pakkanen tunnu missään jos koira omistaa niin paksun ja lämpimän turkin kuin lappalaiset!

Minna otti Onnista kuvia:

Onni leikkii Jatsin kanssa.


Kuurapoika :)

Vuodenvaihde meillä meni oikein mukavasti tuparien merkeissä. Onnikin sai vieraan: villakoira Bono kyläili meillä yön yli. Ukot eivät välittäneet raketeista lainkaan, paitsi torstaina Onnin ollessa pihalla aitauksessa jotkut p****leen idiootit ampuivat kaksi isohkoa pommia aivan naapurissa. Onni säikähti ja luikki äkkiä sisälle, mutta rauhoittui heti, joten ehkäpä pahimmalta pommipelolta vältyttiin...

Lisäänpä taas kuvia Kuvagalleriaan (linkki sivun oikeassa laidassa).

Ei kommentteja: