keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Mietteitä alkaneelle uudelle vuodelle

Vuosi vaihtui meillä rauhallisissa merkeissä. Nykyinen majapaikka on rauhallisemmalla paikalla kuin entinen koti, joten ilotulitteita ei kukaan räiskytellyt aivan vieressä. Jatkuvasti pauke kuitenkin kylältä kuului. Vietimme illan sisätiloissa rullaverhot vedettynä ikkunoiden eteen. Ilona ja Myy eivät ilotulitteita pelkää, mutta Onni totesi ettei ulos ole menemistä. Onni oli kuitenkin selvästi rauhallisempi kuin edellisenä vuoden vaihteena, jolloin ukko läähätti ja vaihtoi paikkaa levottomana. Nyt Opa nukkui rauhallisesti koko illan, välillä vain kohotti päätään jos pamaus kuului lähempää. Seuraavana aamuna lenkkeiltiin tavalliseen tapaan, eikä Onnikaan enää näyttänyt muistavan pelkoaan. Mitään muuta ääniarkuutta Onnilla ei ole, se on muutaman kerran ollut lintujahdissakin mukana ja ainoa reaktio minkä vieressä yllättäen paukahtava haulikko on saanut aikaan on ollut innostus että missä se saalis on :)

Näin vuoden vaihtuessa näyttää olevan tapana miettiä mitä tulevalta vuodelta odottaa. Ennen kaikkea me toivomme kaikille koirille terveyttä ja vielä lisää terveyttä. Kunpa vuosi 2012 olisi ensimmäinen kokonainen vuosi jolloin koiramme eivät sairastaisi mitään vakavampaa…

Lisäksi olisi hienoa jos Ilona jatkaisi hyviä otteitaan lintujahdissa ja Myy ottaisi askeleita eteenpäin ja saavuttaisi jonkinlaisen toimintavarmuuden kanalintujen kanssa. Olisihan se hienoa metsästää kahden toimivan koiran kanssa ensi syksynä! Koerintamalla tavoitteena olisi osallistuminen ja tulos Ilonalle voittajaluokassa ja Myylle nuorten/avoimessa luokassa. Nämä edellyttää tietysti Ilonalla voittajaluokan vesi- ja jälkityökokeen läpäisyä ja Myyllä avoimen luokan vesityökokeen läpäisyä, joihin molempia koiria joutuu treenaamaan kovasti. Näyttelyissä tulemme myös piipahtamaan ainakin kerran, nimittäin reilun viikon päästä Kajaanin kv:ssä, jonne Myy ja Ilona on ilmoitettu. Lisäksi Myyn kanssa on toiveissa saada jatkaa agilitya, tällä hetkellä treenaamme kerran viikossa. Myy on myös tarkoitus luustokuvata viimeistään loppuvuodesta.

Onnin kanssa tavoitteena on treenata enemmän verijälkeä ja ehkä käydä virallisessa mejä-kokeessa ensi vuoden aikana. Yritän myös saada Onnin luonnetestiin. Tammikuun lopussa Onni osallistuu Jalostuspäivien näyttelyyn ja samalla jalostustarkastukseen. Katsotaan sitten sen jälkeen muita näyttelysuunnitelmia. Ensi viikolla alkaa arkitottelevaisuuskurssi, jonne olisi tarkoitus mennä palauttamaan mieleen mm. miten muita koiria ohitettaessa pitäisi käyttäytyä. Ja tietysti treenaillaan mielen virkistykseksi tokoliikkeitä ja muita temppuja. Voi olla myös, että loppuvuodesta Onnin silmä- ja polvitarkastukset uusitaan.

Nyt alkuvuodesta on tulossa monta mielenkiintoista kk.saksanseisojapentuetta (tietoja löytyy Saksanseisojakerhon nettisivuilta: Rodut – Kk.saksanseisoja – Pentueet). Ilonan emä Höökabo’s Qvista on astutettu ruotsalaisella uroksella Stormkullens Bästa-Bork:lla ja pentuja odotetaan syntyväksi helmikuun puolessa välissä (Saunapihan blogi).

Ei kommentteja: