maanantai 12. huhtikuuta 2010

Tunteita & tuoksuja pienen koirapojan elämässä

Poimintoja viime viikolta:

-Tiistain agiharkat: Otettiin aluksi vain pieniä tottelevaisuusliikkeitä ja yksittäisiä esteitä, jotta saisin Onnin oikeaan fiilikseen ja tsemppiin agia ajatellen. Ihan hyvältä näytti ja sitten lopuksi otinkin putken ja kolmen hypyn sarjaa. Nyt kun palkkaa ei tippunutkaan joka esteen jälkeen, Onni päättikin karata kesken sarjan haistelemaan ihanaa tyttöpissaa ulko-oven eteen. Ukko onnistuikin tekemään tämän muutaman kerran ennenkuin saimme onnistuneen suorituksen (vähän helpotettuna).

-Aamuruoka (jauhelihaa ja nappuloita) ei maistu.

-Iltaruoka (sama menu) ei maistu, ehkä vähän jauhelihaa voi maistaa. (Meillä kuppi nostetaan lähes heti pois, jos ei herralle maistu, ja seuraava mahdollisuus tulee seuraavana aamuna/iltana.)

-Lenkillä kuljetaan nenu maassa ja jumitetaan koko ajan hajuille

-Iltalenkin jälkeen Onni tykkää makoilla ja päivystää terassilla. Katselin jääkiekkoa televisiosta ja ihmettelin, että mitenkäs tuolla jäähallissa pauhaa joku sireeni samalla kun selostaja raportoi ottelun kulkua, taitaa olla joku hämminki lähetyksessä. Eikäs mitä, se onkin meijän Don Juan, joka ulvoo ulkona! Romeo esitti sellaisia äänialoja, joita en uskoisi sen suusta lähtevän :D

Ihastuksen kohdetta emme ole paikantaneet, eikä Onni sitä meille kerro.

Onneksi eilen ja tänä aamuna ruokakin maittoi normaalisti, ehkä ukko on palaamassa normaalitaajuksille taas. Lauantaina menemme Ylitornion näyttelyyn, saapa nähdä millaista käytöstä silloin on luvassa. Ilona jää kotiin, sillä kortisonikuuri ja toipumisprosessi on vielä menossa. Tyttö on kyllä voinut hyvin, toivotaan etteivät oireet uusi kuurin loputtuakaan.

2 kommenttia:

Minna-Mari kirjoitti...

Ehkä nähdään jo tulevana lauantaina Ylitorniolla! :)

Ja voi sitä Onnia, tytöt mielessä. Meillä ei ihan syömättömäksi asti mennä, mutta ääntä lähtee senkin edestä..

Anna-Maija kirjoitti...

Voi pientä ukko-parkaa! Jospa tuo suurin kaipaus jo hellittäisi. Onnea Onnille lauantain kehään! Tuloksia odotellaan täällä. . .

Anna-Maija