perjantai 6. elokuuta 2010

Toiminnan viikko

Maanantaina Ilona kävi vesityökokeessa. Nuorten luokan suoritus meni nappiin, tuloksena 5p ja maininta erinomainen suoritus. Mukava oli seurata koirien työskentelyä, avoimen luokan kokeessa nähtiin monenlaista suoritusta, kun koirien piti noutaa lintu vastarannalta melko pitkän uintimatkan takaa. Myös Saunapihan Iita on suorittanut vesityökokeen, onnea!

Tiistaina kävimme Onnin kanssa agilitykentällä tekemässä seuran uusia esteitä, A-estettä, rengasta ja pöytää. Ukko ei arastellut A:ta yhtään ja muutkin menivät näppärästi. Harmi, että eiliset harkat piti perua, agility on niin mukavaa! Ilona oli kentän laidalla kannustusjoukoissa ja rauhallisesti malttoi seurata sivusta. Illalla Juha ja Ilona kävivät vielä metsässä katsomassa näkyykö kyyhkyjä ja siellähän niitä oli, niin kuin myös kyyhkynmetsästäjien virittelemiä kojuja ja ruokintapaikkoja.

Koko keskiviikkopäivän satoi vettä ja jännitimme voiko tokoharkkoja ollenkaan pitää. Kotipihalla lähtiessä salama räsähti komeasti johonkin lähelle. Onni sitä tietysti sähkähti, mutta palautui onneksi nopeasti ja pääsimme matkaan. Harkkoja ehdittiin pitää noin puolituntia kunnes vesisade yltyi ja oli pakko lopettaa. Teimme hyppyä, liikkeestä seisomista, maahanmenoa ja perusasentoa. Meidän perheen metsästäjät olivat samaan aikaan metsässä asentamassa kamppeita valmiiksi ensi viikon kyyhkyjahtia varten. Ukkosmyrsky nousi nopeasti päälle, mutta onneksi me kaikki selvisimme kotiin suurin piirtein ehjin nahoin. Ilona ei onneksi välitä ukkosesta. Onnista kyllä huomaa, että nyt hiukan pelottaa, mutta ihan toimintakykyisenä ukko silti säilyy. Myöhemmin illalla taivas selkeni ja kävimme Onnin kanssa juoksulenkillä. Alussa Opa vetää, mutta tajuaa lopulta tasata vauhtinsa minun hölkkäni kanssa.

Eilen käytiin koko porukalla suolla katsomassa kyyhkyjahtipaikkaa. Muuten vietimmekin rauhallisen koti-illan, vaihteeksi.

Viikonloppuna on tiedossa reissu tuttavien mökille, jonne koiratkin ovat tervetulleita. Sekä myös vähän omatoimista agi- ja tokoharjoittelua.

Siirin lonkat kuvattiin A/A, onnea hyvistä tuloksista! Meidän koirien terveystarkastukset tehdään mahdollisesti syyskuussa, täytyy vielä selvitellä eri paikkojen hintoja yms.

Ei kommentteja: