tiistai 6. marraskuuta 2012

Terveyspäivitys ja yhteenveto syksyn jahtikaudesta

"Tämä jalka on kipeä", näyttää Ilona.

Perinteiseen tapaan jompi kumpi seisojista on "telakalla" terveysasioiden vuoksi jahtikauden aikana, niin tänäkin vuonna. Viime syksynähän Myy leikattiin mahalaukun laajentuman takia, ja siitä toivuttuaan se aloitti juoksut, joten se siitä linnustuksesta Myyn osalta. Toissa syksynä taas Ilona sairasteli... Tänä vuonna juoksuja ei kummallakaan ole vielä kuulunut, mutta muita murheita on kyllä ollut, ja on edelleen.

Ilona loukkasi itsensä Kuusamon metsästysreissulla syyskuun puolivälissä. Siitä lähtien lähes koko ajan se on ontunut oikeaa etujalkaansa. Tapahtunutta seuraavalla viikolla käytiin lääkärissä (Lakovaaran vastaanotolla), jossa kipu paikannettiin jonnekin olkanivelen alueelle. Selvää kipureaktiota ei saatu. Eturaajojen ja yläselän röntgenkuvissa ei näkynyt mitään muutoksia. Ilona söi Rimadyliä pari viikkoa ja sitten käytiin Esa Soppelan vastaanotolla, jossa diagnoosiksi tuli supraspinatus-lihaksen repeämä (osittainen), tällä kertaa Ilona reagoi voimakkaasti olan seudun käsittelyyn. Kolmen viikon päästä tapahtuneesta Ilonaa alettiin käyttämään Pohjasen Eevaliisan hoidettavana (vesiterapiaa, laserhoitoa ja hierontaa, kerran viikossa) ja tilanne alkoi näyttää ihan hyvältä, ontuminen hävisi lähes kokonaan. Liikunta oli hihnakävelyä vajaa puoli tuntia kerrallaan. Pari-kolme viikkoa sitten erään kävelylenkin aikana metsässä se kuitenkin taas jotenkin venäytti jalkansa ja ontuminen palasi.

Toissapäivänä haettiin sitten kolmas mielipide eläinlääkäriltä. Raimo Kekkonen tutki Ilonan ja otti uudet röntgenkuvat. Tällä kertaa kuvattiin raajojen lisäksi myös koko selkä, sillä hieronnassa Ilonalla oli todettu paljon lihasjumia alaselässä. Kekkonen totesi, että koiran koko luusto on priimaa tavaraa, joten ontumisen syy jäi taas mysteeriksi. Oikean jalkaa tutkiessaan hän tosin huomasi pientä aristusta "kämmenen" alueella (ei näkynyt rtg-kuvissa), joten voisikohan syy olla sitten siellä. Tuskin, sillä välillä on tilanteita, esim. makuulle meno, jossa Ilona älähtää kivusta (tätä tosin tapahtuu vain silloin tällöin). Veikkaan, että ongelma on jossain ylempänä, lapaluun seudulla tms.

Ote käyntikertomuksesta 31.10.12:
Anamneesi: Potilaalla ilmennyt oikean etujalan ontumisoiretta noin 1.5 kk sitten. Omistajan mukaan potilas on tällöin rtg-kuvattu olka/kyynäralueelta ja tassuista - ei muutoksia. Potilaalla on ollut oireisiin kipulääkitys/lihasterapia. Potilaalla ei ole ilmennyt todellista paranemisprosessia - potilas ei varaa todellisesti painoansa oikealle etujalalle.
Status: Kliinisessä tutkimuksessa oli havaittavissa urheilullisen habituksen omaava koira, mikä tarkkailee aktiivisesti ympäristöään. Palpoitaessa (=kokeiltaessa) imusolmukkeet normaalit. Auskultoitaessa (=kuunneltaessa) sydän/hengitys normaali. Potilaan kaula/selkärangan lihaksissa ei ole havaittavissa lihasspastisuutta. Neurologisesti potilaan etujalkojen status normaali. Maximaalinen niveltaivutus/ojennus normaali, tosin potilas hieman aristaa vasemman carpusalueen palpaatiota ensin.


Joka tapauksessa hoidoksi annettin Cartrophen-kuuri (1 piikki viikon välein, 4 kertaa), joka parantaa nivelien toimintaa ruston aineenvaihduntaan vaikuttaen. Liikunta on edelleen lyhyttä hihnakävelyä, sisätiloissa koira saa touhuilla vapaana. Saapa nähdä kuntoutuuko Ips kokonaan :/ Ainakaan ensimmäinen cartrophen-piikki ei ole auttanut, huomenna laitetaan toinen. Metsästyskoiran "työ" on niin raakaa liikuntaa, että kuntoutuminen on oltava ihan täydellistä, että kroppa kestäisi taas siinä menossa mukana... Onneksi Ilonalla on vakuutus: tämä viimeisin käynti kustansi 250 € + carthrophenit tulee vielä maksamaan noin 100 € yhteensä. Ensimmäinen käynti tämän oireen takia taisi olla noin 160 € ja toinen jotain 50 €.

Ilonan loukkaannuttua Myy sai lisää vastuuta lintujahdissa ja alkoikin osoittaa lupaavia merkkejä, otti seisontoja hyvällä prosentilla ja teki mukavia riistatöitä mm. vanhalle metsolle. Pudotuksia seisonnasta ei kuitenkaan saatu, sillä Myynkin jahtikausi loppui odotettua aikaisemmin oikean etutassun anturahaavan myötä. Anturahaavat ovat kyllä hitaita paranemaan ja Myylläkin se umpeutui reilussa kahdessa viikossa. Nyt on pikku hiljaa lisätty rasitusta, tosin pehmeällä alustalla vielä. Agilitykurssille osallistuminenkin piti perua, kun ei yhtään tiennyt miten tuon paraneminen edistyy. Abilar-merkkinen pihkasalva on muuten hyvä lääke anturahaavassa, ainakin Myyllä se huomattavasti edisti paranemista. Sitä saa apteekeista.

Ennen loukkaantumistaan Ilona toimi lintujahdissa ja pudotuksia sille saatiin. Pakastimen täytettä on siis saatu tänäkin syksynä ja Juhalla oli vielä onnistunut viime viikonloppu Lieksassa, kun pikku pakkasessa saaliiksi tuli pari teertä ja pari sorsaa, huolimatta siitä että koiria ei avuksi jahtiin saatu.

Onni on porskuttanut eteenpäin entisellään :) Kastrointiaikakin oli jo varattuna, mutta kun tuli näitä muita rahanmenoja, niin siirrettiin se tulevaan. Ensilumikin satoi jo maahan ja Onnille se merkitsi lisää uusia hajuja. Kaikki lumessa näkyvät jäljet on tarkistettava ja jäniksen papanat löytyvät nyt paljon helpommin :) Myy oli se, jonka ensilumi sai ihan höperöksi, se veti perse-kentässä-rallia pitkin pihaa, kaivoi lunta ja makasi lumessa. Se on kyllä hassu koira, niin kovin pentumainen kaiken kaikkiaan. Ilonan ja Myyn energiavarastot pursuaa aivan ylitse, kun lenkitykset on jouduttu käytännössä jättämään pois vaivojen takia. Sisällä ne tykkäävät leikkiä leluilla ja meno meinaakin kasvaa liian vauhdikkaaksi herkemmin kuin ennen. Onneksi Myy saa jo rallata pihamaalla lähes mielensä mukaan :) Se lumi tosin on jo sulanut pois.

3 kommenttia:

Ammi kirjoitti...

Jos vika on semmonen, että se Cartrophenilla paranee, niin meillä apu on yleensä näkynyt toisen piikin jälkeen ja kolmannen jälkeen sitten ollut ontumaton. Ymmärsinkö oikein, että Cartrophenit maksaa n. 100 €?! Miten ihmeessä? Meillä ne oli muistaakseni jotain 30 €.

Elina kirjoitti...

Kekkonen sanoi tosiaan, että Cartrophen-setti maksaa yhteensä noin 100 €, sillä joka kerta hän haluaa tutkia koiran, eli laskuttaa siitä vastaanottoajasta varmaan samalla.

Ammi kirjoitti...

No sitä minä sitten vähän epäilinkin. Minä pistän itte.