torstai 26. huhtikuuta 2012

Ollako ocd vai ei?

Eli viime lauantaina Myy kävi luustokuvissa ja kuvannut eläinlääkäri antoi diagnoosiksi ocd vasemmassa olkanivelessä. Hän totesi, että tähystyksessähän nivelen tilanne oikeasti selviää ja pyysi miettimään tähystyksen ajankohtaa: operoidaanko piakkoin vai vasta jos koira alkaa oireilemaan. Myy ei siis ole ontunut. Nivelestä on kuulunut kovaääninen naksahtelu jo jonkin aikaa ja sen takia halusimme kuvata myös olkanivelet normaalien kyynärien ja lonkkien lisäksi. Toki muutenkin näin varmasti olisimme tehneet, olisihan luustokuvausten jälkeen turvallista jatkaa agilitya harrastuksena jne.

Halusin kuitenkin pyytää toisen lääkärin mielipiteen olkanivelistä ja mahdollisen operoinnin ajankohdasta. Kokenut ortopedi katsoi kuvat ja totesi, ettei niissä ole muutoksia, luun rajapintojen varjot luovat vaikutelman, että kyseessä olisi ocd tai pikemminkin osteokondroosi. Jonkin harventuman hän huomasi molempien olkaluiden päissä, mutta ne voivat olla oireettomia muutoksia. Halusin vielä kolmannen lääkärin mielipiteen ja lähetin kuvat Seinäjoelle Jarmo Rintasalolle, joka on käsittääkseni yksi parhaista ortopediaan erikoistuneista eläinlääkäreistä Suomessa. Hän katsoikin kuvat nopeasti ja totesi lyhyesti: olkanivelissä ei muutoksia.

Mihin tässä nyt sitten uskoisi :D Olemme nyt kuitenkin todenneet, että oli miten oli, koska koira ei onnu, niin tällä hetkellä ei ole syytä huoleen. Myytä ei joka tapauksessa ole tarkoitus käyttää jalostukseen mahdollisen ruokatorven ja mahalaukun liittymiskohdan rakennemuutosten takia (jotka todettiin viime syksynä vatsalaukun laajentuma-leikkauksessa). Myyn kasvattaja aikoi kuitenkin pyytää Myyn sisaruksia kuvauttamaan myös olkanivelet, mikä olisi todella hienoa jos näin tapahtuu, saisimmepa sitten lisää tietoa missä mennään. OCD ja osteokondroosi ovat siis perinnöllisiä, mutta ei aina, myös tapaturmat luonnollisesti voivat aiheuttaa tällaisia muutoksia. Tässäkin rodussa ocd-tapauksia on todettu joissakin linjoissa. OCD on nähtävästi siitä "helppo" vaiva, sillä usein ocd-leikkauksilla on hyvä ennuste ja koira voi elellä tähystyksen jälkeen normaalia koiran elämää ja olenkin kuullut, että jotkin kasvattajat kaikessa hiljaisuudessa "korjaavat tilanteen" ja käyttävät sitten ocd-koiraansa jalostukseen. Kummallista toimintaa. Kyllähän tällaiset ongelmat pitäisi kitkeä pois rodusta kuin rodusta ja ainoa keino siihen on avoimesti kertoa asiasta muille, erityisesti jalostustoimikunnalle. Selvennykseksi vielä, että itse en koe olevani ocd-asiantuntija ja nämä mielipiteet ovat omaa mutu-tuntumaa :)
Nyt me odottelemme Kennelliiton "tuomiota" lonkista ja kyynäristä. Kuvanneen lääkärin mielestä kyynärät näyttivät puhtailta, lonkissa sen sijaan oli pientä huomauttamista: molempien reisiluiden pään muoto ei ollut tasaisen pyöreä vaan pienet tasaiset kohdat niissä oli huomattavissa.

Tässä siis kaikki kuvat:

Se Vasen Olkanivel:

Oikea olkanivel:

Oikea kyynärnivel:

Vasen kyynärnivel:

Lantio:

1 kommentti:

Minna-Mari kirjoitti...

Toivotaan parasta! Hyvä ettei Myy kuitenkaan ole ontunut tai muuta vastaavaa. Monesti tällaisissa tapauksissa unohdetaan diagnoosin saatua katsoa ja kuunnella koiraa - itse olen vähän sitä mieltä että turhaa lähteä koiraa esim. leikkaamaan jos ei kerta ongelmia ole...

hei ja haastoin sinut blogitehtävään. :) Tsekkaa http://tikonblogi.blogspot.com/2012/04/murretaan-myytteja.html