maanantai 6. kesäkuuta 2011

Hyviä uutisia!

Saimme hyviä uutisia: Ilonan lonkat A/A ja kyynärät 0/0!! Tämä oli hieno uutinen, sillä olimme valmistautuneet huonompiin tuloksiin erityisesti kyynärien osalta, sillä kuvannut eläinlääkäri ei pitänyt kyynäriä aivan puhtaana. Myös Ilonan selkä kuvattiin ja selkä näytti oikein siistiltä. Kyllä nyt kelpaa Ilonan porskuttaa eteenpäin!

Kolme Ilonan sisarusta on tähän mennessä käynyt luustokuvauksissa ja kaikilla lonkat ovat hienosti A/A, kyynäriä ei kaikilta näiltä ole kuvattu. Minä olen sitä mieltä, että kun koira joudutaan rauhoittamaan, samalla voi helposti kuvata myös kyynärät eikä lisäkustannuksiakaan tule kuin muutama kymppi lisää. Monet jättävät kyynärät kuvaamatta sillä syyllä, että rodussa ei yleensä esiinny kyynärongelmia, mutta mistä sen tietää jos ei kuvaa, aika pian voidaan olla siinä tilanteessa, että kyynärät ovatkin huonossa jamassa ko. rodulla! Siinä vaiheessa kun ongelmat näkyvät koiran liikkeessä ontumisena ja epäpuhtauksina, onkin jo liian myöhäistä kokeilla ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä (nivelvalmisteet, liikunnan ja levon rytmittäminen jne). Saksanseisoja on iso ja menevä koira, jonka etupää rasittuu liikkeessä siinä missä takapääkin, ellei enemmän. Olkanivelen ongelmia onkin rodussa jo huomattu, tosin ei niinkään Suomessa vaan muualla Euroopassa.

Ensi viikonloppuna menemme Saksanseisojakerhon erikoisnäyttelyyn Lapualle, jonne on ilmoitettu huimat 98 kk.saksanseisojaa, joukossa 9 Sasarnon AR-pentueen junioria! Myös Ilona on ilmoitettu näytille, toivottavasti tapaamme Ilonankin sukulaisia siellä.

5 kommenttia:

quu kirjoitti...

Onnea Ilonan hienoista tuloksista! :)

Rotulehdessähän oli siitä aiemmin tänä vuonna juttua, että monesti ne kyynärät rasittuu enemmän ja kyynärviat on koiralle ikävempiä, kuin huonot lonkat.

Täällä Tornion seudulla lonkkien kuvaaminen maksaa 105 euroa ja kyynärien kanssa 145 eli ei ole todellakaan iso juttu.

Meillä kanssa kuvataan lonkat ja kyynärät samalla kertaa. Selän kuvauttamista Saivan omistaja väläytti, ehkä sekin sitten jossain vaiheessa.

Anna-Maija kirjoitti...

Onnea Ilonan hienoista terppatuloksista!

Seija ja Ruska kirjoitti...

Upeaa! Onnittelut Ilonan hienoista tuloksista. Onnea myös tulevaan näyttelykoitokseen.

Elina kirjoitti...

Kiitos onnitteluista kaikille :) Mukava lähteä näyttelyyn pitkästä aikaa, tosin tuo helteinen sää vähän huolettaa. Onneksi voimme jättää Onnin hoitoon reissun ajaksi, ettei sen tarvitse kärsiä kuumuudesta niin paljon. Onni alkaa pudottamaan karvaansa, lähtis nyt vaan tuo kaikki ja kasvattaisi tilalle kunnon turkin sitten syksymmällä :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut luustokuvauksista! Ja onnea päänäyttelyyn Lapualle. Me menemme 18.6 Riihimäelle ja 2.7 Juvalle näyttelyihin. Jos ensivuonna päänäyttelyyn tultais?! Toivottelee Iina sisko Joutsenosta+ Mari Ahtiainen.