perjantai 19. helmikuuta 2010

Parempaan päin?



Ilonalla oli keskiviikkona huono päivä, koira oli kankea kuin rautakanki ja kuumeili koko päivän. Sen jälkeen onkin menty paljon parempaan suuntaan. Lienevätkö antibiootit alkaneet purra, koska kuumetta ei ollut eilen, eikä tänäänkään, ja lisäksi koira on pirteämpi ja liikkuu paljon paremmin. Nukkuu toki vielä paljon.
Eilen kävimme Akuutissa lääkärissä. Ell tutki ultralla kohdun, joka oli normaali sekä otti verestä tulehdusarvot. Nekin olivat normalisoituneet! Syytä kuumeilulle ei siis osata sanoa. Jos tilanne vielä huononee, seuraavaksi tehdään verestä vasta-ainetestejä, joilla voidaan todeta esim. borrelioosin kaltaisia immunologisia tauteja. Ell nosti Ilonan antibioottiannosta ja kehotti pian pienentämään kipulääkeannosta, jotta nähdään tehoavatko antibiootit todella. Varuillaan meidän on siis vielä oltava ja seurattava ruumiinlämpöä aktiivisesti.

Minä itse sairastin jonkinlaisen influenssan viime viikolla ja nyt jälkitautina pamahti nielutulehdus... Me jätämmekin huomisen Tornion näyttelyn Onnin kanssa väliin. Ei kiinnosta lähteä -30 asteen pakkaseen palelemaan puolikuntoisena yhden nauhanpätkän takia. Tosin olisi ollut mukava nähdä tuttuja ihmisiä ja koiria, mutta tuleehan noita näyttelyitä vielä :)

2 kommenttia:

Seija ja Ruska kirjoitti...

Toivottavasti Ilona paranee nopeasti entisekseen ja sairaus on muisto vain. Ei tarvitse Onninkaan huolestuneena ajatella, mikä leikkikaveria vaivaa.

quu kirjoitti...

Millainen olotila Ilonalla nyt on? :) Rapsutuksia!

Onnilla on varsinainen talon isäntä-poseeraus ;)