maanantai 26. lokakuuta 2009

ERInomaista, Onni!



Eilinen päivä vierähti siis Jyväskylässä lappalaisten erkkarissa. Matkaan lähdimme klo 5.30 ja illalla olimme kotona 19 jälkeen. Olisimme kotiutuneet jo aikaisemmin, mutta Onni yllätti meidät iloisesti saaden laatuarvostelussa erinomaisen (ERI) ja sijoittuen luokkansa kolmanneksi, mikä tarkoitti sitä että jäimme vielä paras uros-kehään. Uroksia näyttelyssä oli kuutisenkymmentä eli saimme odottaa pu-kehän alkamista reilut kolme tuntia. Aika kului kuitenkin nopeasti jutellen tuttujen ja vähän tuntemattomienkin kanssa ja tietysti seuratessa kehiä. PU-kehässä junnut eivät sijoittuneet, sillä olihan paikalla monta aikuista komeampaa koiraa.

Junioriluokassa oli 15 urosta, joista 7 sai erin. Tuttu kaverimme Raine sijoittui ensimmäiseksi erottuen joukosta lennokkaan ja vaivattoman liikkeensä avulla, toisena oli komea Staalon Åregano. Onnin jälkeen neljänneksi sijoittui taittokorvainen nuorukainen Naavatassu Ape. Onni kävi aluksi hieman ylikierroksilla. Se piipitti ja haukkui minulle nakkeja kerjäten laatuarvostelun aikana, mistä tuomari Markku Mähönen mainitsikin mutta ei pitänyt sitä arvosanaa alentavana virheenä koiran nuoren iän takia. Onneksi ukko rauhoittui kilpailuluokassa ja esiintyi ihan mallikkaasti. Olin ihan ylpeä pikku höppänästä  Moni muukin juniori oli hieman levoton kehässä haukahdellen tai pistäen muuten homman ranttaliksi. Tuomari tuumikin näissä tapauksissa että aika tekee tehtävänsä ja koirat rauhoittuvat kyllä.

Arvostelu kuuluu näin: Mittasuhteiltaan erinomainen, erinom. ääriviivat. Hyvälinjainen pää, jossa oikea ilme. Korvien karvoitus saa vielä vahvistua. Hyvä kaula. Ikään sopiva runko. Hyvä hännän kiinnitys. Keskivahvat kulmaukset, luusto voisi olla vahvempaa. Liikkuu hyvällä askeleella. Oikealaatuinen karvapeite. Käyttäytyy tuomaria kohti miellyttävästi, mutta hieman rauhaton esiintyessään, rauhoittuu kun antaa aikaa.

Reissun yksi parhaista jutuista oli se, että tapasimme Onnin kasvattajat Anna-Maijan ja Jorman sekä siskot Seitan ja Ruskan. Junnunarttuja oli muistaakseni reilusti yli 20 koiraa ja taso tietysti kova. Molemmat Miskajasmilaiset saivat EH:n eli erittäin hyvän, onnea heille mainiosta tuloksesta! Varsinkin Onni ja Ruska ovat ilmetyt sisarukset, niin paljon samaa näköä heissä on! Leikkikin olisi sujunut vauhdikkaasti, harmi että asumme eri puolella Suomi-neitoa ja yhteiset leikkihetket ovat harvinaista herkkua. Alla olevassa kuvassa Ruska:



Muutama kuva lisää löytyy galleriasta. Valitettavasti enempää kuvia meillä ei ole, sää Jyväskylässä oli kostea, pientä tihkusadetta, joten kameraa ei viitsinyt kauaa pitää ulkosalla.

Meillä oli siis hieno päivä näyttelyssä, mutta mukava oli vihdoin (pimeän ajomatkan jälkeen) päästä kotiin ja hakea Ilona-neiti kasviksen luota hoidosta. Olemme selvinneet ongelmitta Ilonan juoksusta, ainakin tähän asti. Ehkä tärppipäivät eivät vielä ole tulleet tai sitten Onni-junnu ei niitä oikein noteeraa, sillä elämä on ollut suht entisellään, eikä Onni ole vaikuttanut kovin kärsivältä. Saa nähdä villiintyykö meno tulevien juoksujen aikana, luultavasti.

Kajaanin tamminäyttelyssä (kaikkien rotujen näyttely) lappalaiset ja seisojat ovat samana päivänä ja mietimmekin veisimmekö molemmat sinne näyttelyyn seuraavaksi. Se olisikin Ilonan ensimmäinen näyttely 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hienoa, että Onni rauhoittui lopulta kehässä. Mutta se oli kyllä hiuskarvan varassa kun asiaa seurasi sieltä tuomarin vierestä. Nimittäin se nakin kerjääminen oli melkein pudottaa teidän arvosanaa mutta kun hoksasit laittaa sen namin juuri ennen arvostelun päättymistä taskuun ja piiloon - > koira lopettin sen käskyttämisensä ;)tuomari palasi vielä takaisin ja kirjoitutti jotakin "...mutta rauhoittuu ajan kanssa". Kovasti oli tarkkana luonteesta joten teillä oli tuuria! Hieno koira ja kun et jatkossa enää palkitse sitä kun se on aloittanut sen haukkimisen niin teillä on hyvä ura edessä. Vierestä oli helppo huomata että itseasiassa vahingossa palkkasitkin sitä juuri tuosta ei toivotusta käyttäytymisestä. Onni osaa esiintyä ilman namejakin kun osaat sen esittää noin hyvin joten ensi kerralla namit jää laukkuun, jooks? ;) t. se kehäsihteeri (ja näyttelykouluttaja siellä suunnalla)

Elina kirjoitti...

Kiitokset kehäsihteerille vinkistä! Kiva, että olet löytänyt meidän blogimme niin voit jatkossa seurata millaisia kommelluksia kehässä jatkossa tapahtuu ;)

Anna-Maija kirjoitti...

Onnea tätäkin kautta Onnin ERIstä!
Onni on ihana. . .Oli todellakin mukava nähdä teitä pitkästä aikaa. Olen iloinen siitä, että Onnilla on noin ihana koti!

Terveisin
Kasvis

Ruska ja Seija kirjoitti...

Joo, ONNEA ONNILLE ERIstä ja hienosta junnusijoituksesta tätäkin kautta! Olet sinä eri komea velipoika. Kateellisena katsoimme hienoa ERI-ruusukettasi, se jaettiin vain harvoille ja valituille. Kiitokset kuvista. Ihanaa saada meistä yhteinen kuva vielä isoina koiruinakin.
Jep, tuosta namien syöttämisestä sen verran, että äiti on opettanut minulle namien olevan taskussa, mutta niitä saa sieltä vain ja ainoastaan silloin kun hän niitä haluaa antaa, ei koskaan mikäli niitä haukkuen pyydän eikä KOSKAAN kehässä.
Toivottavasti näemme vielä joskus jossain. Mikäli joskus satutte ajamaan Salossa päin, niin soitelkaa... voisimme mennä yhdessä metsään juoksemaan!