torstai 10. syyskuuta 2009

Viime viikonloppuna kävimme Onnin kanssa match-showssa Oulussa. Juha ja Ilonakin olivat mukana, mutta eivät menneet kehään asti tällä kertaa. Onni osallistui pentujen (alle 1v.) sarjaan. Ekalla kierroksella olimme kehässä saksanpaimenkoiran parina. Onni esiintyi hienosti ja keskittyneesti. Tuomari-tätikin oli Onnin mielestä mukava :) Tällä kertaa meille ojennettiin punainen nauha. ”Punaisten” pentujen loppukehää saimme odotella tunnin ja odotellessa Onni tylsistyi ja aloitti piipittämisen, mikä jatkui kehässäkin… Siksipä meidät käteltiin ulos ilman sijoitusta, mutta ei se mitään, kokemuksen hankkiminen oli tärkeintä tällä kertaa. Mukava oli huomata, että Onni ei murissut tai haukkunut muita koiria, alussa toki pyrki haistelemaan mutta rauhoittui pian kun huomasi mikä on homman nimi. Ilona oli todella rauhallinen koko ajan, mukava huomata että tyttö ei hermoile ja vouhkaa turhaa tuollaisissa tapahtumissa. Täytyykin viedä Ilona kehään seuraavalla kerralla!

Juuri nyt Juha ja Ilona ovat aloittelemassa kanalintujen jahtia Kuusamossa. Onni ja minä ollaan kotivahtina. Ilonalla on opettajana Moona-äiti ja kaverina oppimassa on tietysti myös Siiri-sisko. Jahtiporukkaan kuuluu tietysti edellä mainittujen lisäksi Ilonan kasvattajat sekä koirakolmikko Weera, Wilma ja Verneri. Pienessä mökissä riittää siis säpinää, mutta sopu sijaa antaa. Toivotaan, että seisojan penikat saavat lintukontakteja ja runsaasti kokemusta, sillä saaliilla ei ole niin suurta väliä :)

Onnin kanssa käytiin eilen tervehtimässä Jehnajan koiralaumaa. Koirapuistossa riitti vipinää, kun lappalaisia oli kaikkiaan 6. Onni-teini hormoniensa viemänä rakastui Missiin ja Jatsiin ja piiritti niitä niin innokkaasti, ettei leikkimisestä tullut mitään… Tytöt yrittivät komentaa Onnia pois, mutta sisukas Don Juan ei näyttänyt pienestä hätkähtävän eikä antanut periksi. Saapa nähdä onko Opa aina tuollainen rasittava rakastaja, vai rauhoittuuko jossain vaiheessa…

Kotona Onni on ollut oikein reipas ja viime aikoina paljon leikkisämpi kuin ennen. Possu ja köysilelut saavat kyytiä kun Onni kiikuttaa niitä meille ja kutsuu leikkiin mukaan. Ilonan kanssa yhdessä koirat tykkäävät kelliä ja kähistä olohuoneen uudella ryijymatolla. Onni heittää kuperkeikkaa ja Ilona huitoo metrin mittaisilla koivillaan! Tavaksi on tullut ottaa mattopainit heti meidän kotiuduttu töistä sekä viimeisenä ennen nukkumaanmenoa illalla. Harvoin Onnin ja Ilonan leikit menevät liian rajuiksi sisällä leikittäväksi, mutta jos niin käy niin olemme heti kieltäneet ja rauhoittaneet koirat. Sisällä leikitään vaan nätisti ;)

Onnin 1-v synttärit lähestyvät. Ne ovatkin hyvä syy ottaa uusia kuvia koirista. On tullut kuvattua niin vähän viime aikoina.

1 kommentti:

quu kirjoitti...

Olipa teillä mukava kokemus! Meidänkin olisi tarkoitus mennä katsomaan mätsäreitä ja ehkä osallistua.

Pentukurssilla oli näyttelyharjoitusta ja meidän pikkumies kyllä seuraa ja seisoo nätisti. Menetti hermonsa kun katsottiin hampaita joten.. :D

t. Päivi & Jekku