torstai 6. marraskuuta 2008

Voiskohan tän vielä palauttaa??



Meidän Opa järjesti eilen ensimmäisen kunnon riehumiskohtauksen. Juhan kanssa katsottiin epäuskoisina, kun se kokeili ja roikkui naskalihampaillaan milloin missäkin (lahkeessa, lehtitelineessä, verhossa, sohvan reunassa). Kyllä sillä korvat välillä sentään löytyi, ja hetken malttoi keskittyä johonkin muuhun (piilottelin sille nameja, leikittelin leluilla), mutta sitten ralli taas jatkui :D Jälkeenpäin hoksasin, että pojalla taisi olla nälkä ja lisäksi se oli yliväsynyt, eikä osannut rauhoittua.

Ensimmäiset uroksen vinkeetkin ilmeni, kun tyyppi alkoi astumaan Juhan jalkaa :D Millainenhan hormonihiiri tuosta tulee?? No, eiköhän tuo käytös kuulu jokaisen urospennun elämään.

Positiivistakin eilisessä oli, sillä Onni ei enää välittänyt pannasta kaulassaan. Lisäksi se ei enää ujostellut metallista kuljetushäkkiä, mikä olohuoneen nurkassa kököttää, vaan meni jo oma-aloitteisesti sinne leikkimään. Viime yö meni rauhallisesti, varmasti illan riehumiset väsytti. Onni jaksoi olla yli viisi tuntia pissaamatta. Puoli kuuden aikaan sitten heräsin sen touhuilun ääniin ja vein sen ulos. Sen jälkeen oli kyllä ihana hetki, kun karvapallo rauhoittui syliini. Välillä se kävi vähän tökkimässä lelujaan, mutta kömpi sitten uudestaan syliin ja lopulta nukahti :) Siinä sitten kuuntelin Onnin ja Juhan tuhinaa, ja melkein myöhästyin töistä.

Tuossa oikealla on tuore kuva Onnista, jonka korvat ovat jo nousseet pystyyn. Iso poika.

4 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Terveisiä vain Onni-apinalta - ihanaa, kun arki uudessa kodissa alkaa sujua :-)!

hannele kirjoitti...

Hyvin kuulostaa tutulta nuo Onnin viiraukset. Punttikin astui Pököä (lelu-pässi) silloin kun Pökö oli Punttia suurempi. Mutta kyllä se siitä rauhoittuu kun kolmas ikävuosi lähestyy ;)
Jokos Onni pääsee Tohmajärven näyttelyyn vappuna? Voitas porukassa mennä.

Elina kirjoitti...

Joo, taitaapa just päästä :) Sovitaanpa, että vappu vietetään siellä! Maaliskuussa on erkkari Kuopiossa ja sinne Onni pääsis pikkupentuluokkaan. Eri asia uskaltaako sen kanssa vielä lähteä :)

Seija kirjoitti...

Ihanaa, että teilläkin mennään kuin viimeistä päivää. Minä jo ajattelin, että Ruska on pentueen ainoa villikko. Kun toisesta paikasta hänet saa pois, jo on toisessa paikassa pahojaan tekemässä. Varpaat ja lahkeet ovat aina hänen hampaissaan vaikka kuinka kieltäisi. Hallan kanssa pitää taistella leluista ja silloin on aikamoiset haukkujaiset puolin ja toisin. Ruska on myös nostanut jo korvansa, tosin ne vielä ajoittain ovat vähän lurpallaan ainakin kun neiti on väsynyt. Kaiken kaikkiaan ihana pakkaus, mutta huhhuh kuinka paljon työtä. =) Paljon terkkuja teille kaikille meiltä kaikilta.