sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Onni poroja morjestamassa

Viikko sitten kävimme Ranualla poroja moikkaamassa. Koiria vieraili poroaitauksessa Onnin lisäksi kuusi -Vanni, Musto, Keira, Peto, Touko ja Saiva. Kertomuksia ja kuvia reissusta löytyy Saivan, Toukon ja Emman poppoon blogeista.

Ensin koirat kävivät yksi kerrallaan hihnassa poroaitauksessa, jossa oli kaksi hirvasta. Onni oli yllättävän rauhallinen, olin ajatellut, että se nostaa metakan kun huomaa porot, mutta se katselikin tarkkaavaisena sekä merkkaili hajuihin. Sitten otettiin uusi kierros ja alkupään koirat osoittivat melko pätevää paimennusta, jota oli ilo katsoa. Sitten porot alkoivat stressaantua ja väsyä ja loppupään koirat saivat niiltä melko hurjankin näköistä palautetta. Onni oli taas rauhallinen aidassa ja malttoi odottaa vapautusta käskystä. Haukku raikaen se sitten juoksi porojen perään. Jo muutaman sekunnin jälkeen poro antoi Onnille lähdöt ja Onni juoksi turvaan aidan laidalle ihmisten luokse. Kun kutsuin sitä, se vielä reippaasti tuli porojen perään uudestaan, mutta toinen opetus äkäiseltä hirvaalta oli liikaa ja Onni päätti, että olkoot mokomat.
Kuvista kiitos Tiialle ja Mariellalle!


Toivottavasti ensi talvena pääsemme eri paikkaan kokeilemaan porojen kuljettamista. Tästä kahden poron tokasta ei nyt kummoisia kokemuksia jäänyt, harmittavasti porot olivat jo niin äksyjä Onnin ollessa vuorossa. Mukava päivä oli kuitenkin, oli hienoa ensi kertaa nähdä lappalaiskoirat siinä työssä, mihin ne on tarkoitettukin.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Sasarnon AR-pennut videolla

Youtubesta löytyi videota Myystä ja Myyn sisaruksista ennen luovutusikää. Myyn luulen tunnistavani kohdista 0.40, 4.58, 8.00 ja 8.24. Viimeisessä kohdassa kuultavaa vinkumista ja vonkumista kuullaan silloin tällöin edelleenkin... Onhan ne olleet pieniä, nyt tuollaisia isoja rontteja :)

Seuraavaan päivitykseen pyrin laittamaan kuvia Onnista poroja paimentamassa.