tiistai 24. elokuuta 2010

Poroja ja sorsastusta





Viime viikonloppuna olimme mökkeilemässä Kuusamossa. Ilona pääsi sorsametsälle ja olikin hienosti noutanut vedestä ne kaksi pudotettua lintua. Sisko Iita oli pistänyt vielä paremmaksi ja Iitan blogissa onkin hieno kuva, jossa tyttö poseeraa lintusaaliin kanssa :) Tänään Ilona pääsee hanhijahtiin, toivottavasti onni potkii ja Juha saa ammuttua hanhen, pääsisi Iippa töihin vähän suuremman kokoluokan linnun pariin! Saunapihan Iinan lonkat kuvattiin A/A. Nyt pentueen 12 koirasta kolmen lonkat on kuvattu, kaikki A:ta, hieno homma! Ilonan ja Onnin terppatarkit on syyskuun puolivälissä, saa nähdä millaiset tulokset tulevat. Ilonalta kuvataan lonkat ja kyynärät, Onnilta niiden lisäksi tutkitaan polvet ja peilataan silmät.

Me Onnin kanssa emme osallistuneet sorsastukseen vaan tutustuimme Kuusamon luontoon: juoksulenkki meinasi mennä ihan höpöksi, kun satuimme porotokan keskelle. Siinähän oli Onni-porokoiralla ihmettelemistä kun poroja putkahteli melkein joka pusikosta näköpiiriin! Onni oli onneksi kytkettynä, joten porojen perään se ei päässyt vaikka mieli teki. Onneksi ukko ei haukkunut poroja yhtään, ihmetteli vain kovasti. Lisäksi törmäsimme teeripoikueisiin useamman kerran. Lintukanta näyttää ihan hyvältä tuolla suunnalla.

Reilu viikko sitten kävimme yhteislenkillä Sallin, Muston ja uusien tuttavuuksien Moskun (Dagolas Rakkaani Mun) ja Saivan (Tulettaren Charlotta) kanssa. Onni otti ja rakastui Saiva-neitiin ja koko lenkin ajan kulki Saivan perässä. Illalla kotona vielä ulvoi kaihoisan serenadin :D Yllä olevat Onnin kuvat ovat lenkiltä (Kiitos Emma kuvista!) ja lisää kuvia löytyy Sallin ja Saivan blogeista Kyseisenä iltana oli vähän liiankin kuuma sää lenkkeillä joten kuvissa koirat näyttävät melko läkähtyneiltä. Mosku-pentu oli kyllä suloinen ilmestys!

maanantai 23. elokuuta 2010

Match show 29.8.10

Tyrnävän koiraharrastajat järjestää 29.08.2010 Match Shown Kaakkurin Citymarketin parkki-alueella (moottoritien puoli).

Voit ilmoittautua ennakkoon sähköpostilla osoitteeseen sihteeri(a)tyrnavankoiraharrastajat.fi, saat vastausviestissä maksuohjeet. Ilmoittautua voit myös paikan päällä alkaen klo 10. Kehät isoille ja pienille alkavat klo 11. Ilmoittautumismaksu 5 €/ koira luokista riippumatta. Rokotustodistukset mukaan!

Myös lapsille ohjelmaa mm. Lapsi ja koira -kilpailu! Hyvät tuomarit ja palkinnot!

Tuomarit:
isoille aikuisille Petra Palukka
isoille pennuille Arja Sarpola
pienille aikuisille Suvi Väänänen
pienille pennuille Satu Dunder.

Tervetuloa!

torstai 12. elokuuta 2010

Kyyhkyjahdissa

Ilona on päässyt ensimmäistä kertaa kokemaan tositoimet, kun kyyhkyjahti alkoi maanantaina. Aamuyöllä isäntä ja Iippa suuntasivat passipaikalle, kun taas emäntä ja Onni jatkoivat tyytyväisinä unia. Aamulennolta ei saalista tullut, mutta mukava oli kuulla, että Ilona oli malttanut olla passissa hiljaa ja nukkunutkin välillä. Iltalennolta tuomisina olikin jo yksi kyyhky. Ammuttaessa Ilona oli lähtenyt liikkeelle ilman lupaa, mutta isännän komennettua sen takaisin Ilona oli suorittanut hienon noudon pudottamatta kertaakaan vielä elävää lintua, hieno-taitava Ilona! Seuraavan päivän jahdista oli tuomisina myös yksi kyyhky. Hyvä alku tämäkin, vaikka kuulemma lintuja ja tilanteita pudottaa olisi ollut enemmänkin.

Onnin kanssa tokoiltiin eilen seuraavasti:
- hyppy: tekee liikkeen ilman käsi- ym. apuja reippaasti, nyt lisätään seis-sana
- seuraaminen: ei ollut vireessä vaan jätätti, täytyy ottaa vaan parin askeleen verran ja palkata reilusti, ei liikaa toistoja ettei pääse kyllästymään
- lyhyt paikalla olo: ei moittimista
- sivulla maahanmeno: mennyt eteenpäin, mutta edelleen tarvitsee käsiavun, jotta asento olisi suora
- peruutus: lähtee menemään mutkalle, täytyy kotona harjoitella ”kujassa” ja tehdä vain parin askeleen verran

Tokon jälkeen menimme pesiskentälle katsomaan peliä. Siellä Onni sai paljon rapsutuksia ja lisäksi leikkiä lagotto-Onervan ja bichon-Olgan kanssa. Ukko oli melko väsynyttä poikaa kun kotiin päästiin.

perjantai 6. elokuuta 2010

Toiminnan viikko

Maanantaina Ilona kävi vesityökokeessa. Nuorten luokan suoritus meni nappiin, tuloksena 5p ja maininta erinomainen suoritus. Mukava oli seurata koirien työskentelyä, avoimen luokan kokeessa nähtiin monenlaista suoritusta, kun koirien piti noutaa lintu vastarannalta melko pitkän uintimatkan takaa. Myös Saunapihan Iita on suorittanut vesityökokeen, onnea!

Tiistaina kävimme Onnin kanssa agilitykentällä tekemässä seuran uusia esteitä, A-estettä, rengasta ja pöytää. Ukko ei arastellut A:ta yhtään ja muutkin menivät näppärästi. Harmi, että eiliset harkat piti perua, agility on niin mukavaa! Ilona oli kentän laidalla kannustusjoukoissa ja rauhallisesti malttoi seurata sivusta. Illalla Juha ja Ilona kävivät vielä metsässä katsomassa näkyykö kyyhkyjä ja siellähän niitä oli, niin kuin myös kyyhkynmetsästäjien virittelemiä kojuja ja ruokintapaikkoja.

Koko keskiviikkopäivän satoi vettä ja jännitimme voiko tokoharkkoja ollenkaan pitää. Kotipihalla lähtiessä salama räsähti komeasti johonkin lähelle. Onni sitä tietysti sähkähti, mutta palautui onneksi nopeasti ja pääsimme matkaan. Harkkoja ehdittiin pitää noin puolituntia kunnes vesisade yltyi ja oli pakko lopettaa. Teimme hyppyä, liikkeestä seisomista, maahanmenoa ja perusasentoa. Meidän perheen metsästäjät olivat samaan aikaan metsässä asentamassa kamppeita valmiiksi ensi viikon kyyhkyjahtia varten. Ukkosmyrsky nousi nopeasti päälle, mutta onneksi me kaikki selvisimme kotiin suurin piirtein ehjin nahoin. Ilona ei onneksi välitä ukkosesta. Onnista kyllä huomaa, että nyt hiukan pelottaa, mutta ihan toimintakykyisenä ukko silti säilyy. Myöhemmin illalla taivas selkeni ja kävimme Onnin kanssa juoksulenkillä. Alussa Opa vetää, mutta tajuaa lopulta tasata vauhtinsa minun hölkkäni kanssa.

Eilen käytiin koko porukalla suolla katsomassa kyyhkyjahtipaikkaa. Muuten vietimmekin rauhallisen koti-illan, vaihteeksi.

Viikonloppuna on tiedossa reissu tuttavien mökille, jonne koiratkin ovat tervetulleita. Sekä myös vähän omatoimista agi- ja tokoharjoittelua.

Siirin lonkat kuvattiin A/A, onnea hyvistä tuloksista! Meidän koirien terveystarkastukset tehdään mahdollisesti syyskuussa, täytyy vielä selvitellä eri paikkojen hintoja yms.